Kuva: TT, David Loveday
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Nemanja Matic aikoo lähteä seurasta, mahdollisesti jo tammikuun siirtoikkunassa.
31-vuotias Matic on jäänyt tällä kaudella Scott McTominayn ja Fredin taakse keskikentän nokkimisjärjestyksessä, ja hänen uskotaan olevan valmis lähtemään tammikuussa, mikäli manchesterilaisseura suostuu hänet kauden puolivälissä myymään.
Milanolaisseurat – AC Milan ja Inter – olivat jo kesällä kiinnostuneita Maticista. Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjaer oli tuolloin kuitenkin vastahakoinen myymään serbipelaajaa, koska seurasta oli puolen vuoden sisällä lähtenyt kaksi keskikenttäpelaajaa – Marouane Fellaini ja Ander Herrera – eikä korvaajia oltu hankittu.
Matic on pelannut tällä kaudella vain viidessä ottelussa. Edellisen kerran hänet nähtiin kentällä lokakuun alussa pelatussa Eurooppa-liigan ottelussa AZ Alkmaaria vastaan. Jo lähes kaksi kuukautta sivussa olleen Paul Pogban paluu pelikentillä joulukuun alussa ei ainakaan tule lisäämään serbipelaajan peliaikaa.
Maticin mahdollinen lähtö tammikuussa saattaa kuitenkin yhä edelleen olla riippuvainen siitä, onnistuuko Solskjaer hankkimaan vahvistusta keskikentälleen.
Maticin sopimus Unitedin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Sopimukseen sisältyy kuitenkin vuoden optio, jonka manchesterilaisseura voi halutessaan käyttää.