Advertisement

Manchester Unitedin kyntäminen jatkui – puolustustaistelu toi tasapelin Eurooppa-liigassa

Kuva: Piroschka Van De Wouw

Manchester Unitedin vaikea alkukausi sai jatkoa torstai-iltana, kun joukkue pelasi maalittoman 0-0 -tasapelin AZ Alkmaaria vastaan Eurooppa-liigan alkulohkon ottelussa. Tulosta voi pitää manchesterilaisseuran kannalta jopa positiivisena, sillä vierasjoukkue ei onnistunut luomaan yhtäkään kunnollista maalipaikkaa eikä laukonut maalia kohti kertaakaan.

Ottelun alkuhetkillä AZ sai pallon ohi Unitedin maalilla torjuneen David de Gean, mutta tilanne liputettiin paitsioksi. Ensimmäinen puoliaika oli muutoin melkoista asemasotaa eikä silmien ummistamiselta voinut välttyä.

Toisella puoliajalla kotijoukkue haki aktiivisemmin voittomaalia, kun taas vierailijat tyytyivät puolustamaan tasapeliä. Kunnollisia maalipaikkoja ei kuitenkaan nähty kummassakaan päässä ja pistejako oli lopulta melko oikeutettu tulos. Sen verran on vielä pakko mainita, että ottelu oli todella, todella tylsää katsottavaa ja toimi hyvänä unilääkkeenä.

United jatkaa oman alkulohkonsa kärjessä kerättyään nyt neljä pistettä kahdesta ottelusta. Manchesterilaisseura pelaa seuraavan kerran sunnuntaina, kun joukkue matkustaa St. James’ Parkille Newcastlen vieraaksi.