Advertisement

Manchester Unitedissa luotetaan Solskjaerin uudelleenrakennukseen – seurapomo kommentoi kesän siirtoikkunaa: ”merkittävä mahdollisuus”

Kuva: TT, Jason Cairnduff

Manchester Unitedin seurapomo Ed Woodward on tehnyt selväksi, että manchesterilaisseura pitää tiukasti kiinni norjalaismanageri Ole Gunnar Solskjaerista ja antavat hänelle aikaa uudelleenrakennukseen.

Solskjaerin ensimmäinen täysi kausi Unitedin peräsimessä on sujunut heikohkosti, ja moni on vaatinut norjalaiselle monoa. United on Valioliigan sarjataulukossa vasta sijalla kahdeksan, eikä todennäköisesti ensi kaudellakaan Old Traffordilla pelata Mestarien liigaa.

Huolimatta siitä, pääseekö United Mestarien liigaan vai ei, aikoo seura antaa norjalaisen jatkaa, vaikka esimerkiksi heidän pitkään havittelema Mauricio Pochettino olisi vapailla markinnoilla.

Woodward kertoi myös, että tulevana kesänä manchesterilaisseuralla on edessään tärkeä siirtoikkuna, jonka aikana voi tapahtua paljon.

”Rekrytointiprosessimme keskittyy pelaajien analysointiin ja valintaan kauden aikana seuraavan kesän siirtoikkunaa varten”, Woodward kertoi.

”Näemme tulevan kesän merkittävänä mahdollisuutena uudelleenrakennusta ajatellen.”