Advertisement

Mane avasi jalkapallouransa vaikeita lähtökohtia – ”Minulle naurettiin, kun oli vuoroni esittäytyä”

Liverpool-tähti Sadio Mane täytti perjantaina vuosia, mittariin tuli 28 vuotta. Manea pidetään hänen kotimaassaan Senegalissa lähes jumalan veroisena, mutta uroteot jalkapallon huipulla eivät tulleet ilman uhrauksia uran alkutaipaleella. Tämän ansiosta Mane tukeekin aktiivisesti omaa lapsuuden kotikyläänsä.

Manen tarinasta huipulle on tehty uutukainen dokumentti ja hän paljasti France Footballille karuja faktoja ensimmäisistä askeleistaan jalkapalloilijana.

”Lähdin kotoa kertomatta kenellekään muulle kuin parhaalle kaverilleni. Kävelin pitkän matkan ystäväni luokse, joka lainasi minulle rahaa, jotta voin matkata bussilla Dakariin. Paikan päällä minut toivotettiin tervetulleeksi perheeseen, jota en tuntenut ollenkaan. Aloin saman tien ottamaan osaa paikallisten jalkapalloseurojen harjoituksiin.”

”Siellä oli 200 tai 300 nuorta pelaajaa, jotka odottivat vuoroaan päästäkseen näyttämään taitonsa. Omalta osaltani se alkoi huonosti. Minulle naurettiin, kun oli vuoroni esittäytyä. En näyttänyt ollenkaan jalkapalloilijalta. Minulla oli päälläni housut, jotka eivät olleet lähelläkään jalkapalloshortseja ja nappulakenkäni oli täysin repaleiset sivuilta, vaikka olin yrittänyt korjata niitä parhaani mukaan sitomalla nauhat koko kenkäni ympärille.”

”Ne, jotka näkivät minut tryouttien aikana, katsoivat minua epäuskoiset ilmeet kasvoillaan: ´Haluatko todella olla ammattijalkapalloilija?´ Ymmärsin heitä, mutta minulla ei ollut muuta mahdollisuutta. En ollut niin huono, joten he ottivat minut mukaan joukkueeseen. Siitä alkoi minun matkani huipulle.”

https://www.instagram.com/p/B-zhd4YH5yV/

Manen tarina kertoo karua kieltään joidenkin jalkapalloilijoiden rajusta taustasta. Se on kuitenkin todennäköisesti ollut voimavara, jonka ansiosta Mane on kyennyt nousemaan terävimpään kärkeen.