Advertisement

Mane kertoo, ettei hän saanut tukea perheeltään – ”Yhtenä päivänä pakkasin laukkuni ja lähdin.”

Liverpoolin laiturin Sadio Manen alku jalkapalloilijana on ollut haastava. Nuorempana hänen pelaamistaan pyrittiin jopa estämään oman perheen puolesta. He olisivat halunneet Manen keskittyvän kouluun harjoittelun sijaan. Lopulta pelaaja päätti pakata laukkunsa ja matkustaa kotikaupungistaan Sedhiousta Senegalin pääkaupunkiin Dakariin.

”Oli hyvin vaikeaa, kun olin Senegalissa. Etenkin nuorempana. Synnyin kylässä ja kasvoin siellä. Siellä ei pidetty jalkapallosta”, Mane kertoi SuperSportille.

”Äitini, isäni ja setäni olisivat halunneet minun menevän kouluun ja opiskelevan. Siihen aikaan keskityin vain jalkapallon pelaamiseen.”

”He eivät koskaan yrittäneet auttaa minua, kunnes eräänä päivänä ollessani 15 tai 16 tulin koulusta. Sanoin, että nyt riittää. Haluan lopettaa koulun ja tulla jalkapalloilijaksi.”

”He taisivat luulla minun pilailevan. Yhtenä päivänä kuitenkin pakkasin laukkuni, lopetin koulun ja lähdin. En kertonut kenellekään paitsi parhaalle kaverilleni.”

”He löysivät minut ja veivät pois Dakarista takaisin kotiin.”

Loppujen lopuksi Mane näytti kuitenkin saavan tahtonsa läpi ja lopputulos kannatti. Tällä kaudella Sane on toistaiseksi ollut joukkueensa paras maalintekijä ensimmäisessä kolmessa ottelussa. Näissä hän on tehnyt kolme maalia.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom