Advertisement

ManU-fani kävi toimeen ja aloitti rahankeräyksen saadakseen Sancho-siirron rahat kasaan

Siirtoikkunan kuumimpiin nimiin kuuluvan Jadon Sanchon siirto Borussia Dortmundista Manchester Unitediin yskähtelee. Jossain vaiheessa se vaikutti jo lähes varmalta, mutta ajan kuluessa monet ovat kääntyneet sille kannalle, että Sancho ei olekaan liikahtamassa. Ongelmana on siirtosumma, joka on ManUn mielestä turhan tuhti. Eilen kerroimme kuitenkin siitä, kuinka ainakin OGS on vakuuttunut nuoren tähden siirtymisestä. Siirtoikkuna sulkeutuu 5. lokakuuta.

Yksi fani kyllästyi kuitenkin odottamaan soutamisen ja huopaamisen lopputulosta. Matthew Kelly -niminen tyyppi perusti nimittäin eilen GoFundMe-sivustolle rahankeräyksen kerätäkseen siirtosummaan vaadittavat 108 miljoonaa puntaa. Tavoite on kunnianhimoinen, eikä kickstarter ole toistaiseksi saanut aivan tuulta alleen: 48 lahjoittajaa on saanut keskimäärin kahdeksan punnan lahjoituksilla kasaan kirjoitushetkellä 384 puntaa. Se on 0,00035 % tavoitteesta. Hanke on kuitenkin jaettu pian 3 000 kertaa – ja tässä muuten yksi lisää –, joten kuka ties massatkin pian innostuvat projektista.

Vähempikin tavoitesumma todennäköisesti riittäisi. ManU on aiemmin ilmoittanut olevansa valmis maksamaan koko vaaditun summan, mutta ilmeisesti kirstun pohja häämöttää, sillä se ehdotti osamaksua kolmessa erässä niin, että ensimmäisen erän suuruus olisi 63 miljoonaa. ”Klarna” ei kuitenkaan ollut Borussia Dortmundin kauppaehdoissa maksutapana.

Kurkkaa rahankeräyksen sivu tästä ja lähde halutessasi mukaan (GoFundMe)