Advertisement

ManU iski silmänsä huippukauden pelanneeseen keskikenttäpelaajaan – Van de Beek silti ykkövaihtoehto

Manchester United on iskenyt silmänsä Leicesterissä huippukauden pelanneeseen keskikenttäpelaaja Wilfred Ndidiin, kertoo Daily Express.

23-vuotias Ndidi yhdistettiin jo aiemmin tänä vuonna manchesterilaisseuraan. Tuolloin kerrottiin, että United olisi valmis maksamaan nigerialaisesta peräti 50 miljoonan punnan siirtokorvauksen.

”Minulla on edelleen sopimus Leicesterin kanssa. Opiskelen ja yritän parantaa itseäni joka päivä. Minulla on hyvä olla täällä, joten en näe syytä, miksi minun tarvisi mennä minnekkään. Meillä menee hyvin ja nautin täällä olostani”, Ndidi kommentoi maaliskuussa hänen ympärillään velloneita siirtohuhuja.

Daily Expressin mukaan United on kuitenkin tällä hetkellä yhä tiiviimmin nigerialaisen perässä, ja aikoo tehdä pelaajasta tarjouksen, mikäli Ajax-pelaaja Donny Van de Beekin siirto manchesterilaisseuraan kaatuu.

Hollantilaispelaaja Van de Beek on siis tällä hetkellä United-manageri Ole Gunnar Solskjaerin ykkösvaihtoehto keskikentälle, mutta Real Madrid on myös tiiviisti Ajax-tähden perässä, joten siirto ManUun on kaikkea muuta kuin varma.

Van de Beek on Ndidiä monipuolisempi pelaaja, mutta nigerialainen on osoittanut jo tasonsa Valioliigassa, toisin kuin nuori hollantilaispelaaja. Ndidi on myös puhdas keskikentän pohja, eli pelaaja, jota manchesterilaisseura tällä hetkellä kipeästi tarvitsee.