Advertisement

ManU-kapteeni Harry Maguire ongelmissa kahnauksen jälkeen – kuulustellaan poliisin lyömisestä

Manchester Unitedin kapteenin Harry Maguiren väitetään olleen hiljattain osallisena välikohtauksessa, jossa poliisia lyötiin. Kahden turistiryhmän välille syntyi kahakkaa, ja poliisit hälytettiin paikalle, minkä jälkeen poliisimiestä väitetysti lyötiin. Välikohtaus sattui Mykonoksen saarella kreikkalaisravintolan edustalla. Maguire ja kaksi muuta Ison-Britannian kansalaista on viettänyt viime yön sellissä odottamassa kuulustelua.

Tietojen mukaan riehakas ilta oli sujunut ainakin joukkuekaverien, Marcus Rashfordin ja Brandon Williamsin, Love Island -tähti Chris Hughesin ja snooker-pelaaja Judd Trumpin seurassa. Ei ole kuitenkaan selvyyttä siitä, olivatko he mukana myös myöhemmin välikohtauksen aikaan. Aikaa kului ainakin shishan ääressä ja shotteja juoden.

Poliisiviranomainen kertoo lausunnossaan, kuinka ”jalkapalloilija ilkkui poliisia ja sitten löi häntä”. Maguire ja kaksi muuta henkilö tekivät myös vastarintaa kiinnioton yhteydessä.

Seura on tietoinen tapahtuneesta ja ollut yhteydessä Maguireen. Tiedotteen mukaan hän tekee yhteistyötä Kreikan viranomaisten kanssa.

Maguire on 27-vuotias puolustaja, jolle mennyt kausi oli ManUssa ensimmäinen. Hän siirtyi sinne Leicesteristä pelattuaan sitä ennen Hullissa, Wiganissa ja Sheffield Unitedissa.