Advertisement

ManU-legenda Gary Nevillen mieli mestarisuosikin suhteen muuttui vain kolmen ottelukierroksen jälkeen: ”Se on todellinen huippujoukkue”

Manchester Unitedin puolustajalegenda Gary Nevillen mielestä Liverpool on tällä hetkellä pykälän verran korkeammalla tasolla kuin Manchester City.

Neville arvioi ennen kautta Manchester Cityn juhlivan mestaruutta Valioliigakauden 2020/21 päätteeksi, mutta vain kolmen pelatun ottelukierroksen jälkeen ex-puolustajan mieli on muuttunut.

– Valitsin Manchester Cityn ennen kauden alkua, jolloin meitä pyydettiin tekemään ennuste mestarista. Luulin Cityn tekevän enemmän siirtomarkkinoilla, joten olen nyt siinä tilanteessa, että vaikka takana on vain kolme ottelukierrosta, muutan mieleni, Neville kertoi Podcastissaan.

– Se ei johdu sunnuntaista, jolloin Leicester voitti Cityn 5-2 -lukemin Etihadilla, vaan siitä, miten Liverpool on esiintynyt.

– He voittivat ensimmäisessä pelissä Leedsin, jossa he eivät olleet parhaimmillaan. Se oli hullu peli, ja jos voitat tuollaiset pelit vaikket ole parhaimmillasi, se osoittaa jotain.

– He ovat sen jälkeen hankkineet kaksi pelaajaa ja voittaneet vieraissa Chelsean ja nyt kotona Arsenalin, jotka kuuluvat Valioliigan kärkijoukkueisiin.

– Koko joukkue maalivahdista lähtien aina Roberto Firminoon kentän kärjessä on aivan erinomainen.

– Se on todellinen huippujoukkue ja tiedämme sen siitä, mitä he ovat saavuttaneet parin viime vuoden aikana. Näyttää kuitenkin siltä, että he ovat palanneet tekemään sen uudelleen.

Pep Guardiola on maailman paras valmentaja ja hänen joukkueensa on erinomainen, ja he parantavat epäilemättä, mutta heidän on oltava varovaisia. He menettivät viime kaudella kahdeksan pistettä enemmän kuin Liverpool kauden kahdeksassa ensimmäisessä ottelussa ja huomasivat, etteivät he pystyneet enää kuromaan eroa kiinni. Heillä ei ole varaa tehdä samaa tätä Liverpoolin joukkuetta vastaan, se on liian hyvä.