Pitkän ja menestyksekkään pelaajauran Manchester Unitedissa pelanneen Paul Scholesin mielestä seuran ex-manageri Jose Mourinho hankki itselleen tarkoituksella potkut.
Manchester United pelasi surkeasti koko alkukauden ja Mourinho potkittiin lopulta joulukuun puolen välin tienoilla pois seuran peräsimestä. Se tuskin hirveästi portugalilaista harmitti, sillä hän kuittasi potkuista 15 miljoonan punnan korvauksen.
Scholes oli kriittinen Mourinhon suhteen jo heti alusta alkaen, eikä hänen mielipiteensä muuttunut missään vaiheessa.
”Minusta tuntui, että hän ei halunnut olla täällä. Hän löysi lopulta tiensä ulos täydellisesti, Scholes kertoi Norjan TV2:lle.
”Hänen lehdistötilaisuutensa olivat kiusallisia ja niin negatiivisia, että pelaajat eivät enää halunneet pelata hänelle. Lopulta oikea päätös tapahtui.”
Mourinho riitautui alkukauden aikana usean pelaajan kanssa ja lyttäsi heitä julkisesti median edessä. Scholesin mielestä riitautuminen laitapuolustaja Antonio Valencian kanssa kertoi sen, että jokin oli pielessä.
”Hän riitautui Antonio Valencian kanssa, joka on maailman mukavin mies. On mahdotonta riitautua hänen kanssaan.
”Se oli iso merkki minulle, että kaikki ei ollut hyvin.”
Paul Scholes says Jose Mourinho deliberately got himself sacked by Man United… and he knew something wasn't right when he fell out with 'nicest man in the world' Antonio Valencia:
'He engineered his move away perfectly'https://t.co/ckI5U7i5pV
— Mail Sport (@MailSport) January 17, 2019