Advertisement

ManU-puolustaja antoi jälleen positiivisen koronavirusnäytteen – palasi tositoimiin vasta viikko sitten

Manchester Unitedin brassipuolustaja Alex Telles on antanut toistamiseen positiivisen koronavirusnäytteen.

27-vuotias laitapuolustaja debytoi ManU-paidassa lokakuun lopulla Mestarien liigan ottelussa PSG:tä vastaan, mutta sairastui vain muutamaa päivää myöhemmin koronavirukseen, eikä häntä olla sittemmin nähty Unitedin kokoonpanossa.

Telles vapautui karanteenistaan reilu viikko sitten ja matkusti viime viikolla Brasilian maajoukkuetehtäviin. Hän pelasi minuutin perjantain ja lauantain välisenä yönä pelatussa MM-karsintaottelussa Venezuelaa vastaan, mutta joutuu jäämään sivuun keskiviikon Uruguay-ottelusta.


Tellesin positiivinen testitulos ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että hän on saanut tartunnan uudelleen. Positiivisen koronavirusnäytteen kun voi antaa vielä viikkojenkin päästä siitä, kun viruksesta on toipunut.

Tulevien päivien testit antavat osviittaa siitä, oliko kyseessä “väärä hälytys”. Unitedin lääkintähenkilöstö seuraa tilannetta ja tekee arvioinnin, kun Telles palaa Manchesteriin myöhemmin tällä viikolla. On siis yhä mahdollista, että brassipuolustaja nähdään tositoimissa viikonloppuna, kun Manchester United kohtaa Valioliigassa West Bromwichin.