Advertisement

ManU-tähti nimesi vaikeimman vastustajansa – somen mukaan kyseinen pelaaja löytyy hänen taskustaan

Manchester Unitedissa loistavaa debyyttikautta pelaava englantilaispuolustaja Aaron Wan-Bissaka on nimennyt Manchester Cityn laitahyökkääjä Raheem Sterlingin vaikeimmaksi vastustajakseen.

Vastaus on jokseenkin yllättävä, sillä Wan-Bissaka ja Sterling ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo neljästi. United on voittanut otteluista kolme, ja kaikissa peleissä Wan-Bissaka on onnistunut pimentämään Sterlingin. Sosiaalisessa mediassa onkin jokaisen Manchesterin derbyn jälkeen vitsailtu, että Sterling löytyy Wan-Bissakan taskusta.

”Sanoisin, että Raheem Sterling; nämä ovat taisteluja, joista olen nauttinut eniten”, Wan-Bissaka vastasi Manchester Unitedin verkkosivuilla kysymykseen siitä, kuka on ollut kauden aikana vaikein vastustaja.

”Hän vain jatkaa ja jatkaa sinua päin tulemista. Ei ole väliä, jos hän ei pääse sinusta ohi yhdellä kertaa, hän palaa takaisin aina uudestaan ja uudestaan.”

”Pidän siitä. Olen ollut tyytyväinen peliesityksiini molemmissa Valioliigan derbyissä ja tulokset olivat molemmilla kerroilla juuri sellaisia mitä tarvitsimme.”

”Toinen peleistä oli juuri ennen kauden keskeytystä. Se oli uskomaton iltapäivä. Olimme valmistautuneet siihen peliin ja osoitimme sen joukkueena kentällä.”

22-vuotias Wan-Bissaka on pelannut tällä kaudella 34 ottelua Unitedin riveissä vakuuttavalla tavalla, ja noussut kolkuttelemaan Englannin maajoukkueen portteja.