Viikonloppuna pelataan jälleen huippujalkapalloa ympäri Eurooppaa. Englannissa viikonloppu on pyhitetty perinteiselle FA Cupille, josta löytyy myös muutama makoisa pelikohde. Italian Serie A:n puolelta napataan peleihin viikonlopun kärkiottelu, jossa Milan isännöi Napolia.
Eilisen vihjeen [ManU voittaa ja molemmat tekee maalin, kerroin 4.35] osumisen myötä voidaan luottavaisesti lähteä kohti viikonlopun muita pelikohteita.
AC Milan-Napoli
San Sirolla pelataan lauantaina Serie A:n huippuottelu, kun sarjanelonen Milan saa vastaansa sarjakakkosen Napolin. Napoli on yhdeksän pistettä sarjakärki Juventusta perässä, joten mestaruustaistossa pysyäkseen pistemenetyksiin ei ole enää varaa. Myös Milan tarvitsee ottelusta kuumeisesti pisteitä pitääkseen kiinni Mestarien liigaan oikeuttavasta neljännestä sijasta.
Milanin paras maalintekijä Gonzalo Higuain lähti aiemmin tällä viikolla Chelseaan, mutta tilalle tuli Genoassa hurjaa jälkeä tehnyt Krzysztof Piatek. Piatek pelasi Genoan riveissä alkukauden aikana 21 ottelua ja teki niissä hurjat 19 maalia.
Molemmat janoavat voittoa, mutta kumpikaan sitä ei ota. Uskomme ottelun päättyvän tasapeliin ja molempien onnistuvan vähintään kertaalleen maalinteossa. Betsson tarjoaa kohteesta [tasapeli + molemmat joukkueet tekevät maalin] kerrointa 4.65, joka kelpaa mainiosti peleihin. Kohteen pääset pelaamaan tästä.
Crystal Palace-Tottenham
FA Cupin neljännen kierroksen ottelussa tullaan todennäköisesti näkemään hyvinkin varamiehiset kokoonpanot. Valioliigassa putoamistaistoon ajautunut Palace lepuuttanee ainakin muutamaa pelaajaa ensi keskiviikon tärkeää Soton-ottelua varten. Tottenham lähteekin otteluun suosikkina, vaikka kolme tärkeää hyökkäyspään pelaajaa [Harry Kane, Dele Alli ja Heung-Min Son] ovat sivussa ottelusta.
Spurs hävisi aiemmin viikolla Liigacupin välieräottelunsa Chelseaa vastaan ja putosi jatkosta. Näin ollen FA Cupin pysti on enää ainoa realistinen pokaali, jonka Mauricio Pochettino voisi vielä pohjoislontoolaisten pölyttyneeseen pokaalikaappiin tuoda.
Joukkueiden väliltä löytyy myös mielenkiintoinen tilastofakta, sillä edelliset kuusi keskinäistä ottelua ovat päättyneet 1-0 -lukemiin. Otteluista viisi on päättynyt Tottenhamin hyväksi, Palace on päässyt juhlimaan voittoa vain kertaalleen.
Pelivihjeemme otteluun löytyykin Tottenhamista sekä runsasmaalisuudesta. Pelimerkit lyödään kohteelle [Tottenham voittaa + yli 2.5 maalia], josta Betsson tarjoaa mehukasta 4.55 -kerrointa. Kohteen pääset pelaamaan tästä.
Chelsea-Sheffield W
FA Cupin hallitseva mestari saa sunnuntaina vieraakseen sarjaporrasta alempana pelaavan Sheffield Wednesdayn.
Chelsean manageriksi kesällä tullut Maurizio Sarri janoaa pokaaleja heti debyyttikaudeltaan. Sarri johdatti jo aiemmin tällä viikolla joukkueensa Liigacupin finaaliin, mutta nälkä kasvaa syödessä. Italialaisluotsi on suhtautunut vakavasti kaikkiin Cup-kilpailuihin tällä kaudella, joten Chelsealta voidaan odottaa nimekästä kokoonpanoa otteluun.
Debyyttinsä ottelussa tekee myös Sarrin ”lemmikki” Napoli-ajoilta, Gonzalo Higuain. Argentiinalaishyökkääjä haluaa varmasti osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen ja avata maalihanat heti debyytissään.
Chelsea on tehnyt maaleja kotikentällään noin kahden keskiarvolla, mutta nyt kun vastus on astetta heikompi, voidaan maaleja odottaa enemmän.
Pelaamme otteluun kohteen [yli 3.5 maalia], josta Betsson tarjoaa kerrointa 2.20. Kohteen pääset pelaamaan tästä.
Hyvänä lisäkohteena voi pelata myös Higuainin onnistumista maalinteossa. Vielä toistaiseksi tuo kohde ei ole auennut pelattavaksi, mutta löytyy viimeistään sunnuntai-päivän aikana.