Liverpoolilaisseura Evertonin kerrotaan olevan kiinnostunut portugalilaismanageri Marco Silvan palveluksista.
Everton on tällä hetkellä ilman manageria annettuaan pari viikkoa sitten potkut Sam Allardycelle. Englannin maajoukkuettakin aiemmin valmentanut Allardyce ehti toimia Evertonin peräsimessä vain kuusi kuukautta. Hänellä oli myös sopimustaan vuosi jäljellä.
Evertonin tulokset olivat hänen alaisuudessaan kelvollisia, mutta pelitapa keräsi kritiikkiä. Allardycen ja joukkueen kapteenina toimivan Wayne Rooneyn välien kerrottiin myös tulehtuneen. Rooney kertoi ennen Allardycen saamia potkuja haluavansa siirtyä muualle mikäli englantilaisluotsi jatkaisi joukkueen valmentajana.
Mirrorin mukaan Watfordista kuluvan vuoden tammikuussa potkut saanut Marco Silva on käynyt keskusteluja Evertonin omistajan Farhad Moshirin kanssa ja portugalilaisen valmennuspesti vahvistetaan loppuviikon aikana. Mirrorin mukaan sopimus on kolmivuotinen.
Silvan kerrotaan käyneen keskusteluja myös Evertonin uuden urheilutoimenjohtajan Marcel Brandsin kanssa tulevan kauden suunnitelmista ja joukkueeseen odotetaan tulevan suuria muutoksia seuraavien kuukausien aikana.
Everton sijoittui tällä kaudella Valioliigassa sijalle kahdeksan.
Everton have agreed a deal in principle to appoint Marco Silva as the next Everton manager on a 3-year contract. The appointment should be announced before the weekend. (Source: Mirror) pic.twitter.com/2IETfqp6h7
— Everton Blue Army (@EvertonBlueArmy) May 28, 2018