Advertisement

Marcus Rashford jäämässä Manchester Unitediin – Martialin lähtölaskenta alkanut

Manchester Unitedin Marcus Rashford on yksi jalkapallomaailman kirkkaimmista nuorista tähdistä. Rashfordilla on paljon samoja piirteitä, mitä Cristiano Ronaldolla oli samanikäisenä Unitedissa pelatessaan. Hänen saama vähäinen peliaika viime aikoina on kuitenkin herättänyt siirtospekulaatioita.

Huhujen mukaan Rashford saattaisi lähteä Manchesterista muualle peliminuuttien perässä. 20-vuotias nuorukainen on saanut tililleen paljon otteluita tälläkin kaudella, mutta mahdollisuudet avauskokoonpanossa ovat jääneet odotettua vähäisemmiksi.

Tilanne meni Rashfordin kannalta entistä vaikeammaksi tammikuussa, kun manchesterilaisseura hankki samalla pelipaikalla viihtyvän Alexis Sanchezin Arsenalista.

ESPN:n lähteen mukaan Rashford tulee kaikesta huolimatta pelaamaan Manchester Unitedissa varmasti myös ensi kaudella. Lähteen kerrotaan paljastaneen, että Rashfordista ei olla tehty yhtään tarjousta tai kyselyä ja ei olisi väliä vaikka tehtäisiinkin, sillä seura ei ole luopumassa hänestä.

Anthony Martialin tilanne on kuitenkin toisenlainen. Martialin on kerrottu tällä viikolla pyytäneen siirtoa kesällä muihin maisemiin. 22-vuotiaan ranskalaislaiturin peliaika on vähentynyt huomattavasti alkukaudesta, eikä pelaaja ole tyytyväinen saamaansa vastuuseen.

Martialin perässä ovat huhujen mukaan ainakin FC Barcelona ja Juventus. Ottajia on kuitenkin varmasti myös muita, sillä Martial on parhaimmillaan aivan fantastinen pelaaja.