Advertisement

Martinez jatkaa Belgian maajoukkueen managerina myös MM-Kisojen jälkeen

Belgian päävalmentajana toimiva Roberto Martinez on saanut Belgian jalkapalloliitolta kahden vuoden jatkosopimuksen. Sopimus pitää Martinezin Belgian managerina vähintään Euro 2020 kisojen ajan. Martinez on tehnyt Belgian peräsimessä hyvää työtä yhdessä apulaismanagerin Thierry Henryn kanssa. Belgia on noussut FIFA rankingissa jo sijalle kolme.

Myös Martinezin apulaiset Graeme Jones ja Richard Evans ovat päättäneet jatkaa Martinezin kanssa. Henryn tilanteesta ei vielä tässä vaiheessa ole tietoa. Sky Sportsin mukaan Arsenal on käynnistämässä neuvotteluita Henryn kanssa seuran managerin tehtävästä ensi viikon alkupuolella.

”Kiitos Valioliigataustansa, Martinez on lähellä maailman huippua Punaisten Paholaisten nykyisen sukupolven kanssa”, Belgian liitto kirjoitti tiedotteessaan.

”Sopimus kahden osapuolen välillä on jatkettu samojen ehtojen mukaisesti kuin vuonna 2016. Tämän valossa RBFA arvostaa Roberto Martinezin intohimoista motivaatiota vahvistaa Punaisia Paholaisia myös tulevaisuudessa.”

”Hänen vuoden 2016 palkkaamisensa jälkeen, hän on vieraillut eri seuroissa ja akatemioissa seuraamassa useita pelaajia virallisten otteluiden aikana. Tämä edistää hänen jatkuvaa haluaan vahvistaa Belgian joukkuetta.”

Belgia kohtaa MM-Kisojen alkulohkossa Englannin, Tunisian sekä Panaman.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom