Advertisement

Mata myöntää naapurin paremmuuden – ”City voittaa ansaitusti mestaruuden”

Valioliigan kauden 2017-18 mestaruus oli ensimmäistä kertaa katkolla lauantaina, kun Manchesterin paikalliskamppailussa kohtasivat sarjaa johtava City sekä toisena oleva United. Cityn voitto olisi tarkoittanut mestaruuden varmistumista, mutta United nousi upeasti kahden maalin tappioaseman takaa voittoon lukemin 2-3.

Kun Valioliiga-kautta on molemmilla jäljellä kuusi ottelua, on Cityn ero Unitediin kuitenkin yhä peräti 13 pistettä. Edelleen on kyse vain siitä, koska Cityn mestaruus varmistuu. Tämän myöntää myös Unitedin espanjalaistaituri Juan Mata, joka kirjoitti verkkosivuillaan Cityn ansaitsevan tulevan mestaruutensa.

”On reilua sanoa, että Manchester City voittaa ansaitusti mestaruuden Valioliigassa”, Mata kirjoitti juanmata8.comin blogissaan. ”Heidän viikko toisensa jälkeen keräämä pistemäärä vain teki asiat mahdottomiksi muille joukkueille.”

Unitedillakin riittää kuitenkin pelattavaa loppukauden aikana. Heillä on hyvä ote Valioliigan toiseen sijaan. Neljän pisteen päässä tulevat Liverpool ja Tottenham, joista ensimmäinen on pelannut yhden ottelun enemmän. Lisäksi United kohtaa FA Cupin välierissä parin viikon päästä juuri Tottenhamin.

”Tämä voitto tuo meidät kuitenkin lähemmäksi toista sijaa, joka on tällä hetkellä tavoitteemme, ja antaa meille paljon energiaa kilpailukalenterin viimeisen kuukauden ajalle”, Mata jatkoi. ”Jos katsomme kalenteriin näemme, että vain viisi viikkoa on jäljellä, ja sen jälkeen FA Cupin finaali jossa unelmoimme pelaavamme.”