Advertisement

Mats Hummels palaa Borussia Dortmundiin

Saksalainen keskuspuolustaja Mats Hummels siirtyy Bayern Münchenistä Borussia Dortmundiin. Dortmund maksaa 30-vuotiaasta topparista Bayernille noin 38 miljoonaa euroa. Hummels allekirjoittaa Dortmundin kanssa kolmen vuoden mittaisen sopimuksen, joka kestää kesään 2022 asti. Borussia Dortmund tiedotti siirrosta tänään verkkosivuillaan.

Hummels saapui kesällä 2016 Bayern Müncheniin juuri Borussia Dortmundista. Toistaiseksi hänen koko uransa on kulunut näiden seurojen välillä. Hummels on Bayern Münchenin kasvatti, mutta siirtyi Dortmundiin ensin lainalle 2008 ja vuotta myöhemmin pysyvästi.

Viime kaudella Hummels pelasi Bayern Münchenin paidassa 33 ottelua, joissa syntyi kaksi maalia. Yhteensä hän on seuran edustusjoukkuetta 118 ottelussa.

Ottelumäärä kuitenkin kalpenee Borussia Dortmundissa pelatulle vastaavalle. Keltapaidoissa Hummels on pelannut peräti 309 ottelua ja maaliverkot ovat heiluneet 25 kertaa.

Hummels on pelannut myös Saksan maajoukkueessa 70 kertaa. Hän oli avauskokoonpanon pelaajia Saksan voittaessa maailmanmestaruuden vuonna 2014. Hummels on kuitenkin yksi kokeneemman kaartin pelaajista, joille Saksan maajoukkuevalmentaja Joachim Löw on ilmoittanut, ettei kutsuja maajoukkueeseen enää tule nuorennusleikkauksen ollessa täydessä vauhdissa.

 

METSÄSTÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. BETSSON TARJOAA KILPAILUN, JOSSA VOI METSÄSTÄÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. VOITTAJALLE TARJOLLA JOPA 1000 EUROA!