Advertisement

Merseysiden derby: Everton-Liverpool – näin lunastat ilmaisvetoja jokaisesta ottelussa tehdystä maalista

Valioliigan viides ottelukierros alkaa todellisella herkkupalalla, kun Everton ja Liverpool iskevät yhteen kauden ensimmäisessä Merseysiden derbyssä!

Ottelun ennakkoasetelmat eivät ole olleet aikoihin näin herkulliset kuin tällä kertaa.

Everton on ollut alkukauden aikana pysäyttämätön, ja johtaa Valioliigaa puhtaalla pelillä. Carlo Ancelottin miehistö on esittänyt vakuuttavia otteita ja kesän huippuhankinnat ovat nopeasti sopeutuneet joukkueeseen. Etenkin James Rodriguez on ollut loistavalla pelipäällä ja tehnyt komean määrän tehoja (3+2) neljässä valioliigaottelussaan. Myöskään keskikentän työmyyrien, Allanin ja Abdoulaye Doucouren arvoa ei voi liikaa korostaa.

Evertonin ykköstähti on kuitenkin tällä hetkellä englantilaishyökkääjä Dominic Calvert-Lewin, joka on tällä hetkellä yksi maailman kuumimmista hyökkääjistä. Calvert-Lewin on tehnyt neljässä valioliigaottelussa jo kuusi maalia, kaksi cup-peliä mukaanlukien maaleja on kasassa jo huimat yhdeksän!

Hallitseva valioliigamestari Liverpool aloitti kautensa viidellä peräkkäisellä voitolla, mutta ennen maaottelutaukoa joukkue kärsi kaksi tappiota. Ensin Liigacupissa Arsenal oli vahvempi rangaistuspotkukilpailun jälkeen, ja vain kolmea päivää myöhemmin Aston Villa teki Jurgen Kloppin miehistöstä hakkelusta jyräämällä peräti 7-2 -kotivoittoon Valioliigassa.

Juuri tästä syystä ennakkoasetelma ei voisi olla herkullisempi. Everton on tulikuumassa vireessä, kun taas Liverpoolilla on allaan murskatappio. Onkin erittäin mielenkiintoista nähdä, onko Liverpool saanut rivinsä kasattua, vai jatkaako paikallisvastustaja Everton hurjaa virettään ja lisää hallitsevien mestarien ahdinkoa? Kaikki tämä selviää lauantaina kello 14.30 alkaen!

NordicBet tarjoaa uusille asiakkailleen legendaariseen Merseysiden derbyyn mahtavan kampanjan. Avaamalla tilin NordicBetille ja lyömällä vähintään 1€ ennakkovedon otteluun, saat jokaisesta Everton-Liverpool -ottelussa tehdystä maalista 10€ ilmaisvedon. Jos ottelu päättyy esimerkiksi 3-4, saat yhteensä 7 ilmaisvetoa. Ylärajaa ei ole, joten ei muuta kuin ennakkovetoa sisään ja maaleja toivomaan!

Näin lunastat bonuksen:

  1. Avaa tili NordicBetille TÄSTÄ.
  2. Tee talletus. Voit samalla lunastaa myös 100% talletusbonuksen 100€ asti.
  3. Lyö vähintään 1€ ennakkoveto Everton-Liverpool -otteluun (minimikerroin 1.50).
  4. Saat jokaisesta Everton-Liverpool -ottelussa tehdystä maalista 10€ ilmaisvedon. Ilmaisvedot lisätään pelitilillesi viimeistään sunnuntaina 18.10. 15:00 CEST mennessä.

Kaikki pelaaminen on K18. Jos pelaat, pelaathan vastuullisesti. Kampanjan säännöt ja ehdot sekä NordicBetin yleiset säännöt ja ehdot ovat voimassa. Apua pelaamisen hallintaan ja lopettamiseen saat esimerkiksi riippumattomasta Peluuri.fi -palvelusta. BML Group Ltd:n toimintaa lisensoi ja sääntelee Malta Gaming Authority lisenssillä MGA/CRP/108/2004.