Advertisement

Mertesacker: ”Istuisin mieluummin penkillä, tai paremminkin katsomossa”

Kokenut luottotoppari Per Mertesacker sanoo, että hän ei mieluusti enää pelaisi Arsenalissa. Syyksi hän kertoo fyysisen ja mentaalisen taakan, jonka ammattilaisjalkapallo tuo pelaajalle mukanaan.

Mertesacker, 33, on puhunut avoimesti mentaalisista ja fyysisistä taisteluista, joita hän on kohdannut ammattilaisuransa aikana. Mertesacker myöntää, että hän ei enää mielellään pelaisi, ennen eläkkeelle jäämistään kuluvan kauden päätyttyä. Muun muassa jalkapallon maailmanmestaruuden Saksan riveissä urallaan voittaneesta Mertesackerista tulee Arsenalin uusi akatemiavalmentaja kaudesta 2018-2019 alkaen.

Pitkään Arsenalin kapteenina toiminut toppari sanoo, että haluaa laittaa nappulakenkänsä naulaan ja tuntea itsensä vapaaksi.

”Kaikki sanovat, että minun pitäisi nauttia viimeisestä kaudestani, pelata niin paljon kuin mahdollista ja ottaa kaikki vastaan, mutta istuisin mieluummin penkillä, tai paremminkin katsomossa”, Mertesacker kertoo Sky Sportsin verkkosivuilla.

”Joinakin päivinä tajuaa kaiken fyysisen ja mentaalisen taakan, mutta täytyy jatkaa ilman epäilyksiä.”

”Paine on hyvin intensiivistä. Minulla on aina tämä kauhutarina päässäni, jossa teen virheen ja olen vastuussa päästetystä maalista. Jos fanit juhlivat, se on upeaa ja uskomatonta. Jos he buuaavat, tunnen oloni aina hyvin häpeälliseksi”, Mertesacker sanoo.

Kokenut toppari on pelannut tällä kaudella Valioliigassa vain viisi ottelua, joissa hän on viimeistellyt yhden maalin. Arsenalin kausi on ollut suuri pettymys, sillä joukkue on sarjassa kuudentena, ja mahdollisuudet neljän parhaan joukkoon ovat jo käytännössä olemattomat.

Mertesacker puhuu avoimesti peloistaan ja jännityksestään, jota hän tuntee ennen otteluiden alkua.

”Hetkinä ennen pelien alkua mahassani alkaa pyörimään, ikään kuin minun täytyisi oksentaa. Sitten minun täytyy tukahduttaa se niin voimakkaasti, että silmäni alkavat vuotamaan”, Mertesacker kertoo.

Saksalaispelaaja paljasti yhden uransa hirveimmistä hetkistä vuoden 2006 MM-kisoista, kun hän oli vasta 21-vuotias.

Isäntämaa Saksa oli pudonnut kisoista välierissä tulevaa maailmanmestaria Italiaa vastaan. Mertesacker sanoo, että tappio antoi hänelle kaikesta silloisesta pettymyksestä huolimatta itse asiassa helpotuksen tunteen.

”Totta kai olin todella pettynyt, kun hävisimme kyseisissä kisoissa Italialle. Kaikesta eniten olin kuitenkin helpottunut.”

”Muistan sen kuin eilisen. Ajattelin, että se on ohi, se on ohi. Lopultakin se on ohi”, Mertesacker sanoo.

Aikaisemmin urallaan Werder Bremeniä ja Hannoveria edustanut toppari kertoo, että hän oli harkinnut eläkkeelle jäämistä jo viime vuosina, kun hän on kärsinyt sarjasta loukkaantumisia.

”Ajoittain olin todellakin valmis. Kehoni ei ollut valmis enää ponnistelemaan. Jos en voisi pelata enää, olin loukkaantuneena, se oli aina sellaista. Suuri osa loukkaantumisista paluuseen liittyy psykologisiin syihin. Keho yrittää antaa sielullesi hieman lepoa”, Mertesacker toteaa.