Advertisement

Mestarien liigan jälkipelit – Cristiano Ronaldo sai Old Traffordin sekaisin

Mestarien liigassa pelattiin tiistaina kahdeksan ottelua. Kolmannen ottelukierroksen ehdottomasti mielenkiintoisin ottelu nähtiin Old Traffordilla, kun Manchester United isännöi Cristiano Ronaldon tähdittämää Juventusta. Kaiken kaikkiaan kierros tarjosi yhteensä 21 maalia, mutta yllätyksiä ei tällä kertaa nähty.

Manchester United vs Juventus

Tätä ottelua oli moni odottanut jo lohkoarvonnasta asti. Kalenteriin se oli merkattu isoin kirjaimin otteluohjelman julkaisun jälkeen. Pelkästään Manchester Unitedin ja Juventuksen kohtaaminen aiheuttaa jalkapallofanaatikoille boxereiden vaihdon muutamaan otteeseen pelipäivänä. Tällä kertaa siihen lisämausteen antoi vielä Cristiano Ronaldon paluu ”kotiin”.

Cristiano Ronaldon saavuttua kentälle sai hän raikuvat suosionosoitukset kotiyleisöltä. Ronaldo vilkutteli katsomoon ja oli valmiina vuodattamaan muutaman tipankin herkistyttyään suosionosoituksista. Itse ottelussa Ronaldo ei kuitenkaan vanhaa seuraansa kunnioittanut, vaan oli suuressa roolissa ottelun voittomaalissa.

Ensimmäinen puoliaika mentiin täysin Juventuksen komennossa. United oli jälleen avausjaksolla aivan pihalla, eikä saanut juuri mitään aikaan. Ottelun avausmaali näki päivänvalonsa 17. peliminuutilla, kun Ronaldo lähetti oikealta laidalta keskityksen maalin eteen ja pienellä tuurillakin se ajautui Juventus-hyökkääjä Paulo Dybalalle, joka laittoi pallon lähietäisyydeltä maaliin. Takaiskusta huolimatta kotijoukkue tyytyi vain puolustamaan ja Juventus piti palloa.

Toiselle puoliajalle kentälle asteli aivan eri United kuin mitä ensimmäisellä nelivitosella nähtiin. Kotijoukkue otti ottelun haltuunsa ja oli selvästi hallitsevampi osapuoli. Juventus on kuitenkin yksi maailman parhaista joukkueista puolustamaan, eikä Jose Mourinhon miehistö löytänyt lääkkeitä päästäkseen kunnollisille maalipaikoille. Vaikka United oli toisella puoliajalla aktiivisempi joukkue, oli Juventus lähempänä tehdä maalin. Cristiano Ronaldon painava laukaus rangaistusalueen rajalta oli painua yläkulmaan, mutta United-vahti David de Gea venyi ilmiömäiseen torjuntaan. Paulo Dybalan maali jäi ottelun ainoaksi, joten United joutui jälleen tyytymään kotikentällään tappioon.

Lohkon toisessa ottelussa Young Boys raapi pisteen Valenciaa vastaan, joten United jatkaa lohkon kakkosena kahden pisteen erolla kolmantena olevaan Valenciaan. Jatkopaikka on siis edelleen täysin omissa käsissä.

Cristiano Ronaldo nautti suosionosoituksista jo alkulämmittelyssä. Kuva: IBL.se

Kierroksen muut puheenaiheet:

Ajaxista kilpailun musta hevonen? ~ Amsterdamilaiset jatkoivat vahvoja otteitaan Mestarien liigassa kaadettuaan portugalilaisen Benfican kotikentällään lukemin 1-0. Ajaxin nuori joukkue pelaa todella näyttävää peliä ja joukkueella on juuri tällä hetkellä todella kova itseluottamus. Jatkopaikkaan riittänee kolme pistettä kolmesta jäljellä olevasta ottelusta, eikä lohkovoittokaan olisi enää yllätys. Ajaxilla on kaikki mahdollisuudet edetä pitkälle kevään pudotuspeleissä.

Real Madrid ei vakuuta ~ Mestarien liigan hallitseva mestari palasi tiistaina voittokantaan kaadettuaan piskuisen tshekkiläisseura Plzenin maalein 2-1. Real oli ennen tiistaita pelannut peräti viisi ottelua ilman voittoa, onnistunuen maalinteossakin ainoastaan kertaalleen. Vaikka tiistaina voitto irtosikin alkaa Julen Lopeteguin potkut olla jo lähellä.

Järjestysmiehillä töitä ~ Old Traffordilla kaikki katsojat eivät malttaneet pysyä katsomon puolella. Jo heti ottelun alussa eräs herrasmies ryntäsi kentälle päästäkseen halaamaan Cristiano Ronaldoa. Haaveksi kuitenkin jäi, mutta sai mies sentään hyvästä yrityksestä palkinnoksi läpyn portugalilaistähdeltä. Ottelun jo päätyttyä kentälle ryntäsi vielä kaksi nuorukaista, joista toinen ehti saada selfien idolinsa kanssa ennen järjestysmiesten väliin tuloa.

Mestarien liigan kolmannen ottelukierroksen tulokset tiistailta:

AEK-Bayern Munchen 0-2 (BM: Martinez, Lewandowski)

Young Boys-Valencia 1-1 (YB: Hoarau V: Batshuayi)

Ajax-Benfica 1-0 (A: Mazraoui)

AS Roma-CSKA Moskova 3-0 (R: Dzeko x2, Under)

Hoffenheim-Lyon 3-3 (H: Kramaric x2, Joelinton L: Traore, Ndombele, Depay)

Manchester United-Juventus 0-1 (J: Dybala)

Real Madrid-Plzen 2-1 (RM: Benzema, Marcelo P: Hrosovsky)

Shakhtar-Manchester City 0-3 (MC: D.Silva, Laporte, B.Silva)