Advertisement

Mestarien liigan jälkipelit – Liverpoolin jatkohaaveille kova kolaus

Mestarien liigan neljäs ottelukierros pyörähti tiistaina käyntiin kahdeksan ottelun voimin. Tiistain kierros tarjosi kenties koko Mestarien liiga kauden suurimman yllätyksen, kun Crvena zvezda onnistui kotikentällään nujertamaan viime kaudella finaaliin asti edenneen Liverpoolin.

Crvena zvezda vs Liverpool

C-lohkon jumbojoukkue Crvena zvezda sai tiistaina vieraakseen lohkon kärkipaikkaa hallussa pitäneen Liverpoolin. Joukkueet olivat kohdanneet toisensa Anfieldillä vain kaksi viikkoa aiemmin, jolloin Liverpool teurasti serbialaisjoukkueen maalein 4-0. Ottelun pitikin olla Liverpoolille pelkkä läpihuutojuttu – toisin kuitenkin kävi.

”Fuck you Liverpool” -huudot raikuivat stadionilla joukkueiden tullessa kentälle. Tätä sopi odottaakkin, sillä kaikki varmasti tiesivät, että kotiyleisö tekee kaikkensa päästäkseen vastustajan ihon alle ja auttaakseen joukkuetta. Crvena oli hävinnyt viimeksi kotonaan yli vuosi sitten, joten kotiyleisön tuki on ollut joukkueelle kaikki kaikessa.

Heti alkuminuuteista alkaen oli selvää ettei kotijoukkue tullut otteluun kumartelemaan. Kaikesta näki, että serbialaiset janosivat revanssia kahden viikon takaisesta nöyryytyksestä.

Stadion räjähti ensimmäisen kerran 22. peliminuutilla, kun Valioliigaa Chelsean riveissä kuuden ottelun verran pelanneen Marko Marinin antama kulmapotku tavoitti Milan Pavkovin, joka puski kotijoukkueen ottelussa johtoon. Vain seitsemän minuuttia myöhemmin kotiyleisöllä oli jälleen aihetta riemuun, kun Pavkovin kanuunalaukaus lähes 30-metristä painui vastustamattomasti ohi Liverpool-vahti Alissonin.

2-0 -maalin jälkeen kotijoukkue tyytyi enää vain puolustamaan johtoaan. Liverpool ottikin pelin täydellisesti hallintaansa ja loi etenkin ottelun toisella puoliajalla rutkasti maalipaikkoja. Liverpoolin kavennusmaali oli todella lähellä 72. peliminuutilla, mutta Mohamed Salahin laukaus painui tolppaan. Kotijoukkueen bussi kesti lopulta aina päätösvihellykseen asti, joten Crvenan tappioton putki kotikentällä sai jatkoa komean 2-0 -voiton myötä. Liverpoolille tappio oli todella kova kolaus jatkohaaveiden kannalta.

Crvena zvezdan serbialaishyökkääjä Milan Pavkovilla oli aihetta juhlaan. Kuva: IBL.se

 

Kierroksen muut puheenaiheet:

Mikä mättää Monaco? ~ Viime vuosina Ranskan liigassa sekä Mestarien liigassa menestynyt ranskalaisjoukkue on tällä hetkellä koko Euroopan pääsarjojen huonoin joukkue. Monaco on pelannut kaikki kilpailut mukaanlukien jo 15 ottelua perätysten ilman voittoa. Tiistaina joukkue kärsi nolon 4-0 -kotitappion belgialaista Club Bruggea vastaan.

Lionel Messi turistimatkalla Milanossa ~ Loukkaantumisesta kärsivä argentiinalaistähti matkasi hieman yllättäen joukkueensa mukana Milanoon. Mediassa kirjoiteltiin Messin olevan varmasti ainakin vaihtopenkillä, mutta lopulta argentiinalaista ei nimetty lainkaan kokoonpanoon. Kyse taisi ollakkin vain turistimatkasta.

Tottenhamin toivo elää ~ Tottenham oli pakkovoiton edessä tiistaina, kun joukkue sai vieraakseen PSV:n. Hollantilaiset saivat ottelun salama-alun, kun Luuk de Jong vei vierailijat johtoon jo ottelun toisella peliminuutilla. Spurs osoitti sisukkuutensa ja nousi viimeisen 15 minuutin aikana ensiksi tasoihin ja lopulta ohi Harry Kanen maaleilla.

Mestarien liigan neljännen ottelukierroksen tulokset tiistailta:

Crvena zvezda-Liverpool 2-0 (Pavkov x2)

Monaco-Club Brugge 0-4 (Vanaken x2, Wesley, Vormer)

Atletico Madrid-Dortmund 2-0 (Saul, Griezmann)

FC Porto-Lokomotiv Moskova 4-1 (FCP: Herrera, Marega, Corona, Otavio LM: Farfan)

Inter-Barcelona 1-1 (I: Icardi B: Malcom)

Napoli-PSG 1-1 (N: Insigne P: Bernat)

Schalke-Galatasaray 2-0 (Burgstaller, Uth)

Tottenham-PSV 2-1 (T: Kane x2 P: de Jong)