Advertisement

Mestarien liigan kausiennakko: E-lohkossa yksi ylitse muiden

Mestarien liigan E-lohko tarjoaa yhdelle hieman ”pienemmälle” joukkueelle mahdollisuuden edetä jatkoon. Bayern Munchen on ennakkoon selkeä suosikki lohkovoittajaksi, mutta toisesta jatkopaikasta käydään kovaa taistelua Benfican, Ajaxin ja AEK Ateenan kesken. Eihän Benfica ja Ajax mitään pikkuseuroja ole, ei missään nimessä, mutta viime vuosien aikana suurseurat ovat olleet pienoisessa horroksessa, eivätkä ole menestyneet Mestarien liigassa.

Bayern Munchen

Bayern Munchen on kilpailun suurimpia suosikkeja vuodesta toiseen. Saksan Bundesliigassa joukkueelle ei löydy vastusta ja munchenilaiset ”kävelevät” vuodesta toiseen mestaruuteen. Mestarien liigassa menestys on kuitenkin karttanut Saksan suurseuraa. Munchen on onnistunut voittamaan kilpailun vain kerran edellisen 16 vuoden aikana. Mestaruus tuli vuonna 2013, kun joukkue voitti finaalissa Borussia Dortmundin. Tällä kaudella saksalaisseuralla on jälleen tavoitteena vain ja ainoastaan mestaruus, mutta siihen on pitkä ja kivinen tie.

Mestarien liigaan ilmoitettu kokoonpano:

Maalivahdit: Manuel Neuer, Sven Ulreich

Puolustajat: Niklas Sule, Mats Hummels, Rafinha, Jerome Boateng, David Alaba, Lars Mai

Keskikenttäpelaajat: Thiago Alcantara, Franck Ribery, Javi Martinez James Rodriguez, Leon Goretzka, Wooyeong Jeong, Corentin Tolisso, Paul Will, Joshua Kimmich, Renato Sanches

Hyökkääjät: Sandro Wagner, Robert Lewandowski, Serge Gnabry, Thomas Muller, Kingley Coman

Manageri: Niko Kovac

Benfica

Benfica eteni Mestarien liigan lohkovaiheeseen karsintojen kautta. Matkan varrella kaatuivat turkkilainen Fenerbahce ja kreikkalainen PAOK. Portugalin suurseura on aloittanut kautensa myös kotimaan kentillä vahvasti, vaikka joukkueen ykköshyökkääjä Jonas on ollut alkukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi. Kesällä seuraan Panathinaikosista hankittu maalivahti Odisseas Vlachodimos on aloittanut kauden loistavasti ja saksalaisvahdin harteilla lepää pitkälti myös Benfican menestys Mestarien liigassa. Kaiken mennessä nappiin joukkue taistelee jatkopaikasta.

Mestarien liigaan ilmoitettu kokoonpano:

Maalivahdit: Mile Svilar, Bruno Varela, Odisseas Vlachodimos

Puolustajat: German Conti, Alex Grimaldo, Ruben Dias, Sebastien Corchia, Yuri Ribeiro, Cristian Lema, Jardel, Andre Almeida

Keskikenttäpelaajat: Ljubomir Fejsa, Gabriel, Alfa Semedo, Eduardo Salvio, Filip Krovinovic, Pizzi, Gedson Fernandes

Hyökkääjät: Jonas, Franco Cervi, Haris Seferovic, Andrija Zivkovic, Facundo Ferreyra, Rafa Silva, Nicolas Castillo

Manageri: Rui Vitoria

Ajax

Ajax tekee paluun Mestarien liigaan kolmen vuoden tauon jälkeen. Perinteikäs hollantilaisseura eteni Benfican tavoin lohkovaiheeseen karsintojen kautta. Ajax kaatoi karsinnoissa itävaltalaisen Sturm Grazin, belgialaisen Standard Liegen sekä ukrainalaisen Dynamo Kiovan.

Joukkue naarasi kesällä haaviinsa kaksi varsin laadukasta pelaajaa Valioliigasta, kun Daley Blind ja Dusan Tadic siirtyivät amsterdamilaisseuraan. Pahimpana menetyksenä voidaan pitää Patrick Kluivertin siirtymistä AS Roman riveihin.

Ajaxilla on kasassa varsin kilpailukykyinen joukkue, joka saa etenkin kotipeleissään tärkeää tukea fantastisilta kannattajiltaan. Nuori ja nälkäinen ryhmä, joka pystyy kiusaamaan jopa Bayernia, todennäköisin lohkokakkonen.

Mestarien liigaan ilmoitettu kokoonpano:

Maalivahdit: Andre Onana, Kostas Lamprou, Dominik Kotarski

Puolustajat: Rasmus Kristensen, Joel Veltman, Matthijs de Ligt, Maximilian Wöber, Daley Blind, Perr Schuurs, Luis Orejuela, Nicolas Tagliafico

Keskikenttäpelaajat: Donny van de Beek, Daley Sinkgraven, Noussair Mazraoui, Carel Eiting, Zakaria Labyad, Lasse Schöne, Frenkie de Jong, Hakim Ziyech, Dani De Wit

Hyökkääjät: David Neres, Klaas Jan Hunterlaar, Dusan Tadic, Hassane Bande, Kasper Dohlberg, Kaj Sierhuis, Dennis Johnsen

Manageri: Erik Ten Hag

AEK Ateena

Kreikkalaisjätti tulee olemaan inhottava vastus jokaiselle vastustajalle, etenkin kotikentällään. Eteni lohkovaiheeseen kaatamalla karsinnoissa skotlantilaisen Celticin ja unkarilaisen MOL Vidin. Joukkue elää vahvalla puolustuspelillä joista osoituksena viime kauden tilastot kotimaan pääsarjassa. 30 sarjaottelussa joukkue päästi vaivaiset 12 maalia ja voitti mestaruuden kärsimällä kauden aikana vain kaksi tappiota. AEK:lta ei kukaan odota mitään, mutta tiiviillä puolustuspelillä mahdollisuus ainakin kolmanteen sijaan ja sitä myöden Eurooppa-Liigan pudotuspeleihin.

Mestarien liigaan ilmoitettu kokoonpano:

Maalivahdit: Vassilis Barkas, Panagiotis Tsintotas

Puolustajat: Michalis Bakakis, Helder Lopes, Marios Oikonomou, Vasileios Lampropoulos, Rodrigo Galo, Uros Cosic, Dmytro Chygrynskiy, Niklas Hult

Keskikenttäpelaajat: Andre Simoes, Yannis Gianniotas, Petros Mantalos, Kostas Galanopoulos, Erik Moran, Alef

Hyökkääjät: Giorgos Giakoumakis, Marko Livaja, Tasos Bakasetas, Viktor Klonaridis, Ezequiel Ponce, Lucas Boye

Manageri: Marinos Ouzounidis

Vaihtopenkki.comin arvio lohkosta: 1. Bayern Munchen 2. Ajax 3. Benfica 4. AEK Ateena

Lohkon otteluohjelma:

19.9 Ajax-AEK, Benfica-Bayern Munchen

2.10 Bayern Munchen-Ajax, AEK-Benfica

23.10 AEK-Bayern Munchen, Ajax-Benfica

7.11 Bayern Munchen-AEK, Benfica-Ajax

27.11 AEK-Ajax, Bayern Munchen-Benfica

12.12 Benfica-AEK, Ajax-Bayern Munchen