Advertisement

Mestaruussarja käyntiin – Ensimmäisellä kierroksella tulikasteen sai kaksi suomalaista

Mestaruussarja käynnistyi viime viikonloppuna. Ensimmäisen kierroksen päättää tänään maanantaina pelattava Hull Cityn ja Aston Villan välinen kohtaaminen. Mestaruussarjan joukkueissa pelaa tällä kaudella mukana viisi suomalaista. Niki Mäenpää siirtyi Bristol Cityn tolppien väliin, Marcus Forss nousi Brentfordissa ykkösjoukkueeseen ja Teemu Pukki siirtyi Norwichiin. Jo aiemmin sarjan joukkueita ovat edustaneet Readingin maalivahti Anssi Jaakkola sekä Nottinghamin Thomas Lam.

Ensimmäisellä kierroksella viisikosta joukkueen kokoonpanoon mahtui vain kaksi suomalaista. Molemmat pääsivät myös joukkueensa avauskokoonpanoon.

Kierroksen avasi Readingin ja Derbyn kohtaaminen. Jaakkola ei tällä kertaa ollut mukana Readingin kokoonpanossa. Readingin maalinsuulla avasi Vito Mannone, joka myös päästi helpohkosti 1-1 tasoituksen selkänsä taakse. Derby voitti ottelun lisäajan viimeisten sekuntien maalilla 1-2.

Brentford avasi kautensa murskaavalla 5-1 voitolla Rotherhamista. Forss ei ollut tällä kertaa joukkueen kokoonpanossa mukana, mutta suomalainen nähtäneen joukkueen matkassa pian, sillä turhaa häntä ei ole ykkösjoukkueeseen nostettu. Suomalaisen harjoituskauden ottelut ovat keränneet paljon kehuja joukkueen managerilta Dean Smithiltä. 

Niki Mäenpää pelasi täydet 90 minuuttia Nottinghamia vastaan. Thomas Lam ei puolestaan ollut Nottinghamin kokoonpanossa mukana. Suomalainen vietti viime kauden lainalla Hollannissa Twentessä. On mahdollista, että Lamin seura vaihtuu vielä ennen siirtoikkunan umpeutumista. Mäenpää pelasi erinomaisesti 1-1 päättyneessä ottelussa. Nottingham pääsi laukomaan 15 kertaa, joista kuusi tuli kohti suomalaismaalivahtia.

Teemu Pukki oli toinen avauksessa pelannut suomalainen. Mäenpään tavoin, myös Pukki pelasi täydet 90 minuuttia. Vierasottelu Birminghamia vastaan päättyi 2-2. Pukki pelasi laitahyökkääjänä, eikä päässyt tällä kertaa tehotilastoihin. Mestaruussarja-debyytti on kuitenkin nyt takana ja Huuhkajien ykköshyökkääjä suoriutui urakastaan hyvin.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom