Advertisement

Mielipide: Guardiolan pää ei ole riittävän kestävä koviin paineisiin

Manchester Cityn Pep Guardiola on loistava manageri. Hän on saanut Cityn pelaamaan uskomattoman hienoa jalkapalloa. Ero viime kauden ja tämän kauden välillä on nähtävissä selvästi. Toki Guardiolan joukkueisiin on ollut tapana ostaa uusia pelaajia. Guardiola hankkii seuraan kuitenkin oikean tyyppisiä pelaajia. Samalla hän on näyttänyt, että osaa kehittää nuorista pelaajista loistavia tähtiä. Tällä kaudella Valioliigassa City on pelannut loistavaa jalkapalloa. Pitkässä sarjassa tappiolta on vain kaksi.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että loistavuudestaan huolimatta hänellä on yksi suuri ongelma. Nimittäin hänen päänsä, joka ei tunnu kestävän paineita kovissa otteluissa. Totta kai Barcelonassa Guardiola voitti kaiken, mitä voitettavissa on, myös Mestarien liigan. Siellä hänellä oli käytettävissään kuitenkin pelaaja nimeltä Lionel Messi, tämän ollessa uransa absoluuttisella huipulla. Lisäksi hänellä oli nykyistä nuorempi Andres Iniesta sekä Xavi. Cityn materiaali on maaginen, muttei läheskään tuon Barcelonan tasoa.

Barcelonasta lähdön jälkeen Mestarien liigan mestaruus on karttanut Guardiolaa. Hänellä oli loistava joukkue käytettävissään Bayern Münchenissä, mutta mestaruutta ei tullut. Nyt hän on kahdesti päässyt kokeilemaan Manchester Cityn kanssa ja menestystä Mestarien liigassa ei tule. Myönnetään, että Manchester City on kärsinyt isoista tuomarivirheistä. Niitä nähtiin viime kauden Mestarien liigan jatko-otteluissa Monacoa vastaan ja samoin kahdessa ottelussa tällä kaudella Liverpoolia vastaan.

Silti Guardiola järjesti itsensä katsomoon kriittisessä vaiheessa. Ottelussa, joka sen oli pakko voittaa. Heidän olisi pitänyt pystyä myös Monacoa vastaan pelillisesti parempaan, kuin mihin he pystyivät. Eilisessä ottelussa managerin vati meni nurin lopullisesti. Huippujoukkueen huippumanagerilla siihen ei vain ole varaa tuollaisessa tilanteessa. Sillä ei ole merkitystä, onko hänellä aihetta vai ei. Hänen pitää pystyä pitämään päänsä kylmänä. Hyvin vaikea on odottaa pelaajilta samaa, jos hän ei itse pysty siihen. City olisi tarvinnut Guardiolan läsnäoloa eilen vaihtopenkillä toisella puoliajalla.

Kuva: Alloverpress.fi

City suli täysin toisella puoliajalla. Ensimmäinen oli vastaavasti loistava ja vaikka maali hylättiin, heidän olisi pitänyt pystyä jatkamaan toisella puoliajalla siitä, mihin ensimmäisellä jäivät. Näin ei käynyt ja City maksoi siitä kalliin hinnan.

Lehdistötilaisuudessa Guardiolta kysyttiin ulosajonsa syytä.

”Sanoin hänelle, että se oli maali”, kuului Guardiolan vastaus. Jokainen televisiokuvia katsova näki, että tilanteessa sanottiin jotain muutakin. Lisäksi on täysin mahdoton tietää, mitä hän on sanonut ja miten hän käyttäytyi stadionin sisällä. Guardiola kritisoi ottelun tuomaria jo viime viikolla. Manageri ei voi tehdä tällaista ja ihmetellä, jos tuomareiden toiminta ei ole tuon jälkeen tasapuolista.

Kaikki nämä kertovat niistä paineista, joita hän joutuu kohtaamaan. Häntä kritisoidaan jos menestystä Euroopassa ei tule riippumatta siitä, mitä pokaaleita hän voittaa kotimaan sarjoissa. Nyt on tulossa lähes varmasti Valioliigan mestaruus, mutta se ei tunnu riittävän. Toisaalta korkean vaatimustason ymmärtää, sillä rahaa pelaajiin käytetään enemmän kuin missään muualla. Muun muassa Cityn puolustus on maailman kallein, muttei todellakaan maailman paras. Ainakaan puolustussuuntaan.

Tilanne on Citylle hankala ja hankala se on myös Guardiolalle. Mestarien liiga on kilpailu, joka Cityn on voitettava. Sen voittamiseksi Guardiolan pään pitää kestää ja se ei yksinkertaisesti tunnu tekevän. Ensi vuonna seura saa uuden mahdollisuuden. Mestarien liigan voittaminen on Guardiolalle pakkomielle ja ensi kaudella hänen on voitettava se.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom