Advertisement

Mignolet keskittyy Liverpooliin – ”En mieti tulevaisuuttani”

Jalkapallossa pelaajien tilanne peliajan suhteen saattaa vaihdella hyvinkin äkillisesti. Erityisesti tämä pätee maalivahteihin, joita mahtuu kerrallaan vain yksi kentälle.

Simon Mignolet toimi Liverpoolin ykkösvahtina neljän ja puolen kauden ajan. Hän ei ole kuitenkaan Valioliigassa kentälle päässyt tammikuun ensimmäisen päivän jälkeen. Ensin hänet syrjäytti Loris Karius, joka käytti näyttöpaikkansa liigassa hyvin, mutta epäonnistui Mestarien liigan finaalissa. Sitten seura osti kesällä silloisella maalivahtien maailmanennätyssummalla Alisson Beckerin.

Alissonin saavuttua oli selvää, että hän nappaa ykkösmaalivahdin tontin. Karius päästettiin lainalle Besiktasiin, mutta Mignolet pidettiin kokeneena kakkosvahtina. Peliaikaa on tullut toistaiseksi yhden ottelun verran Carabao Cupissa, josta Liverpool lähti laulukuoroon tappiolla Chelsealle.

Ammattimainen Mignolet sanoo kuitenkin keskittyvänsä tällä hetkellä vain Liverpooliin ja harjoittelevansa yhtä kovaa kuin aina ennenkin. Hän ei ainakaan toistaiseksi mieti mahdollista siirtoa muualle.

”Palaan Liverpooliin ja jatkan kovaa työntekoa”, Belgian maajoukkueen mukana ollut Mignolet kommentoi Sky Sportsin mukaan. ”Meidän täytyy valmistautua Huddersfield-peliin ja olen aina joukkueen tukena. Se on ainoa asia mitä voin tehdä tällä hetkellä. En mieti tulevaisuuttani juuri nyt.”

Belgian paidassa Mignolet on ollut jo pitkään selkeä kakkosvahti Thibaut Courtois’n takana. Hän sai pelata kuitenkin täydet minuutit 1-1 päättyneessä harjoitusottelussa Hollantia vastaan. Tuossa ottelussa hän sai tärkeää pelituntumaa, mikäli kutsu kentälle sattuisi Liverpoolissa syystä tai toisesta käymään.

”En voi tehdä nyt muuta kuin odottaa tilaisuuttani ja harjoitella kovaa. Yritän aina olla valmis, pelasin tai en”, Mignolet jatkoi. ”Valmistaudun aina samaan tapaan ja kun mahdollisuus tulee, siihen pitää tarttua.”