Advertisement

Mignolet maalissa Chelseaa vastaan – ”Hän on ollut loistava”

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on vahvistanut, että Simon Mignolet toimii avauskokoonpanon maalivahtina, kun Liverpool kohtaa huomenna keskiviikkona Chelsean Carabao Cupin kolmannella kierroksella.

Kun Liverpool hankki kesällä Alisson Beckerin AS Romasta silloisella maalivahtien maailmanennätyssummalla, oli selvää että brasilialainen tulee nappaamaan seuran ykkösmaalivahdin tontin itselleen. Mestarien liigan finaalissa epäonnistunut Loris Karius lähetettiin turkkilaiseen Besiktasiin lainalle ja myös Mignoletin huhuttiin tähyilevän muualle peliajan perässä. Häntä Klopp ei kuitenkaan laskenut menemään. Nyt manageri kehuu vuolaasti Mignoletin asennetta harjoituksissa kesän tapahtumien jälkeen.

”Se oli kuten kuvittelettekin – siirtoikkuna on yksi kahdesta ajasta vuodessa kun voi tehdä päätöksiä lähdöstä ja kyllä, Simon olisi ollut valmis lähtemään ykköseksi minne päin maailmaa vaan. Se oli selvää”, Klopp totesi Sky Sportsin mukaan. ”Mutta emme voineet tehdä sitä, ja sen jälkeen hän on ollut loistava. Hän harjoittelee fantastisesti. Kaikki on hyvin ja hän ehdottomasti ansaitsee huomisen pelin. Annan hyvin mielelläni hänelle sen mahdollisuuden.”

Carabao Cup on usein nähty isoille seuroille kilpailuna, jossa on hyvä lepuuttaa paljon pelanneita avainmiehiä. Alissonin lisäksi huilivuoron saa luultavasti ainakin Virgil van Dijk. Hän loukkasi kylkensä viikonloppuna, mutta mistään vakavammasta ei pitäisi olla kyse.

”Hän voi paljon paremmin”, Klopp sanoi. ”Se on kipeä, ei muuta. Se ei ole turhan vakavaa, muttei myöskään mitätöntä joten sen täytyy luonnollisesti parantua. Katsomme miten hän voi tänään ja teemme päätöksen hänen suhteensa.”