Advertisement

Mikel Artetan hankintalistan ykkösenä uusi yllätysnimi

Mikel Arteta pyrkii vimmaisesti rakentamaan Arsenalista iskukykyisen joukkueen ensi kaudeksi. Viime kausi oli pettymys, vaikka Tykkimiehet saivatkin kauden kruunuksi FA Cupin voiton elokuun alussa.

Nyt lähteet Football Insider etunenässä kertovat, että Artetan kauppalistan uutena ykkösnimenä on West Hamin hyökkäävä keskikenttäpelaaja Felipe Anderson. 27-vuotias Anderson siirtyi West Hamiin Laziosta kaksi vuotta sitten noin 36 miljoonan punnan siirtohinnalla.

Brassipelaaja löysi heti paikkansa ja ensimmäisellä kaudellaan 36 ottelussa iski vakuuttavat yhdeksän maalia ja jakoi kolme assistia. Viime kaudella roolin saamisen kanssa oli tiukempaa: Anderson esiintyi enää 25 ottelussa ja maalasi kertaalleen. Maajoukkueessa kilpailu on luonnollisesti ollut tiukkaa, eivätkä otteet ole riittäneet sille tasolle montaa kertaa.

Raportin mukaan Anderson olisi vapaa lähtemään, mutta Etelä-Lontoon pääty odottaa saavansa ainakin suuren osan maksamastaan siirtosummasta takaisin.

Nyt hakusessa onkin varmasti uusi noste uralle. Artetan Arsenal voisi hyvinkin kyetä tarjoamaan uusia tuulia ja mahdollisuuden ottaa roolia, jos peli kulkee. Arsenalin joukkojen kasaus on vielä vaiheessa, vaikka vaikuttaakin vahvasti siltä, että elintärkeä tähtipelaaja Pierre-Emerick Aubameyang saadaan pidettyä joukkueessa. Pohjois-Lontoo vahvisti tällä viikolla myös tärkeän vahvistuksen alakertaan, kun niin ikään brasilialaisen Gabriel Magalhãesin siirrosta tiedotettiin.