Advertisement

Minihuuhkajilla tärkeässä ottelussa vastassa Norja

Suomen alle 19-vuotiaiden ottelun jatkuvat tänään EM-kotikisoissa, kun Seinäjoella pelattavassa ottelussa vastaan asettuu Norja. Suomi kärsi ensimmäisessä ottelussa niukan 0-1 tappion Italialle. Suomi oli ottelussa hallitsevampi osapuoli ja pystyi luomaan enemmän maalintekopaikkoja. Palloa se ei saanut kuitenkaan maaliin saakka, joten tässä mielessä tappio oli entistä suurempi pettymys.

Norja hävisi niin ikään ensimmäisen ottelunsa Portugalille. Numeroista huolimatta ottelu oli hyvin tasainen. Norja oli onnistunut tekemään ottelun loppupuolella 1-2 kavennuksen ja joukkue haki suurellakin riskillä tasoitusta. Tämä kuitenkin kostautui ja Portugali pääsi viimeistelemään loppunumeroiksi 1-3.

Kaikesta huolimatta Norja on erittäin kova haaste Suomelle, mutta Italia-ottelu antoi paljon uskoa. Norja on kuitenkin voitettava, mikäli Suomi mielii alkulohkostaan jatkoon. Myös kolmossijan suhteen Norja ottelu on erittäin tärkeä. Lohkon kolmanneksi sijoittunut joukkue pääsee nimittäin pelaamaan sijoitusottelun, jonka voittajalle avautuu paikka nuorten MM-kisoihin.

Suomen joukkueesta vastustajan tarkkailusta vastaava Teemu Eskola kertoo Norjan olevan erittäin vahvasti hyökkäävä joukkue.

”Norja teki siis karsinnoissa yhteensä lähes neljä maalia per ottelu. Heidän joukkueessaan on erittäin paljon hyökkäysosaamista ja pelitapa on hyvin hyökkäävä. Kyseessä on myös sinnikäs joukkue, joka näkyy siinä, että he ovat tehneet paljon maaleja otteluiden lopussa”, Eskola kertoo turnaussivustolla.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom