Advertisement

Minihuuhkajille karmaiseva tappio ottelun loppuhetkillä

Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue lähti EM-kotikisojen toiseen otteluun Norjaa vastaan suurella itseluottamuksella. Se oli pelannut loistavasti avausottelussa Italiaa vastaan ja Norjaa pidettiin ennakkoon Suomen ykkösvastustajana. Ottelun alku ei mennyt aivan Minihuuhkajien odotusten mukaisesti. Norja siirtyi 0-1 johtoon vain 11. minuutin pelin jälkeen. Suomi sai nopeasti kuitenkin oman pelinsä kuntoon ja 28. minuutin kohdalla Eetu Vertainen tasoitti ottelun rangaistuspotkusta. Näissä numeroissa mentiin myös tauolle.

Toisella puoliajalla Suomen kapteeni Saku Ylätupa vei Suomen 53. minuutin kohdalla 2-1 johtoon. Johto piti hyvin pitkään, mutta valitettavasti ei ottelun loppuun saakka. Norja tasoitti ottelun 90. minuutilla ja lisäajan toisella minuutilla he tekivät myös ottelun voittomaalin. Norjalle näin 2-3 voitto ja Suomi sai maistaa tappion katkeraa kalkkia toistamiseen näissä kisoissa. Suomen johtaessa ottelua sen viimeisellä minuutilla, jonka jälkeen Norja tekee tasoitus- ja voittomaalit ovat varmasti kokemus, jota pelaajat eivät hevin unohda.

”Onhan tämä suoraan sanottuna ihan järkyttävää kuraa. Niin helkatin epäreilua minun mielestäni. Kaikki antoivat taas kaikkensa kentällä, mutta jos ei riitä niin se ei riitä”, Suomen kapteeni Ylätupa kertoi ottelun jälkeen.

Suomi kohtaa alkulohkon viimeisessä ottelussa Portugalin, joka voitti Norjan, mutta hävisi Italialle. Mikäli Suomi voittaa Portugalin, sillä on vielä mahdollisuus kammeta vähintään kolmannelle sijalle alkulohkossaan. Vastaavasti, jos Italia voittaa sen lisäksi vielä Norjan, myös lohkon kakkostila on teoreettisesti mahdollinen. Siihen tarvittaisi kuitenkin vähintään kahden maalin voitto portugalista. Lisäksi tilannetta helpottaisi se, jos Italia löysi Norjan vähintään kahdella maalilla.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom