Advertisement

Mirror: Isco on kiinnostunut liittymään Rodriguezin ja Ancelottin seuraksi Evertoniin

Real Madrid-tähti Isco on kuulopuheiden mukaan kiinnostunut siirtymään James Rodriguezin ja Carlo Ancelottin takia Valioliigaseura Evertoniin.

28-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja ei enää ole Madrid-manageri Zinedine Zidanen tulevaisuuden suunnitelmissa ja madridilaisseura onkin päättänyt tarjota Iscon palveluksia muille seuroille tammikuun siirtoikkunassa. Tarkoituksena olisi lainata Isco loppukaudeksi niin, että tulevalla seuralla olisi pelimieheen osto-optio kesän siirtoikkunassa.

Iscon lainaaminen Real Madridista kustantaisi lainaseuralle tähden koko palkan, joka on kevään ajalta noin 18 miljoonaa puntaa sekä lisäksi mahdolliset bonukset. Real on puhunut asiasta pelaajan edustajien kanssa ja etsii tällä hetkellä potentiaalisia ostajaehdokkaita Englannista ja Italiasta.

Kertoman mukaan Arsenal, Juventus ja Sevilla ovat osoittaneet aikaisemmin kiinnostuksensa pelaajaa kohtaan. Kuitenkin pelaajan lähipiiriin kuuluvan lähteen mukaan yksikään edellisestä kolmesta seura ei ole valmis laittamaan rahaa likoon pelaajan saamiseksi.

Kuitenkin Iscon itsensä kerrotaan olevan kiinnostunut siirtymään Englannin Valioliigaan ja varsinkin sitä tällä hetkellä johtavaan Evertoniin. Everton-manageri Ancelotti on aikaisemmilta vuosilta tuttu valmentaja, jonka lisäksi espanjalaisella kerrotaan olevan lämpimät välit Merseysideen kesällä siirtyneen James Rodriguezin kanssa.

Everton olisi tämän lisäksi potentiaalinen työnantaja peliajan suhteen Iscolle, joka taistelee paikastaan Espanjan maajoukkueen mukaan tuleviin arvokisoihin.