Advertisement

Mitrovicilta siirtopyyntö

Aleksandar Mitrovic saapui Newcastle Unitediin kesällä 2015 kovasti hehkutettuna, lupaavana 21-vuotiaana. Hän oli juuri tehnyt Anderlechtille 20 maalia sarjassa ja voittanut Belgian liigan maalikuninkuuden. Ensimmäisellä kaudellaan uudessa kulttuurissa ja kovemmassa sarjassa hän onnistui kohtuullisesti, tehden 9 maalia Valioliigassa. Kausi päättyi kuitenkin Newcastlen kannalta ikävästi putoamiseen.

Jo viime kaudella Mestaruussarjassa Mitrovicilla oli ajoittain vaikeuksia päästä kentälle. Tällä kaudella hän on pudonnut yhä kauemmas rotaatiossa ja päässyt Valioliigassa vain kuudesti kentälle. Mitrovicin mitta alkaa olla täynnä ja hän onkin jättänyt Newcastlelle virallisen siirtopyynnön.

”Odotin määrätietoisesti tilaisuuttani viime kuukausien ajan. Olen pahoillani, rakastin kuitenkin Newcastlea, mutta nyt minun on aika huolehtia itsestäni ja löytää paras ratkaisu uralleni”, Mitrovic kommentoi Birmingham Mailin mukaan. ”Yritin olla rehellinen itselleni ja joukkuetovereilleni jokaisessa harjoituksessa ja ottelussa. Se fakta, etten saanut mahdollisuutta ei kerta kaikkiaan johdu minusta. Kaikki tietävät että minut siirrettiin taustalle.”

Mitrovic sanoo olevansa huippukunnossa, mistä syystä hänen on vaikea ymmärtää tilannetta. Maajoukkueen otteluissa hänen maalivireensä on ollut hyvä. Kuluneissa MM-karsinnoissa hän oli Serbian paras maalintekijä kuudella osumallaan.

”En ole koskaan tuntenut oloani paremmaksi, olen fyysisesti moitteettomassa kunnossa. En malta odottaa, että pääsen pelaamaan. Tärkein asia on löytää uusi seura ja saada vihdoin mahdollisuus kentällä.”

Uusi osoite on kuitenkin edelleen hämärän peitossa. Mitrovicin mukaan virallisia tarjouksia ei vielä ole tullut. Birmingham Mail epäilee West Bromwich Albionia yhdeksi mahdolliseksi suunnaksi. West Brom on tehnyt koko kaudella Valioliigassa vain 14 maalia ja viimeisen kymmenen ottelun aikana vain viisi. Uusi hyökkääjä on varmasti heidän prioriteettilistansa kärkipäässä. On kuitenkin epävarmaa, haluaako Newcastle myydä suoralle kilpailijalle putoamispaikoista.