Advertisement

MM-Kisamahdollisuus motivoi Walcottia

Käynnissä on kausi, joka monella pelaajalla päättyy ensi kesänä Venäjällä pidettäviin maailmanmestaruuskilpailuihin. Englanti on selvittänyt jo tiensä Venäjän kisoihin ja tämän tiedostaa myös Arsenalin englantilainen laituri Theo Walcott. 28-vuotiaan alkukausi on ollut hieman haastava, sillä mahdollisuuksia kentällä on toistaiseksi tullut ainoastaan Eurooppa-liigassa sekä Carabao-Cupissa. Valioliigassa Walcott on päässyt kentälle kolmessa ottelussa, mutta minuutteja näissä on tullut yhteensä vain reilun yhden puoliajan verran.

Walcott ei kuitenkaan suostu vielä luovuttamaan mm-kisaunelmansa suhteen. Pelaaja tietää, että ensimmäiseksi hänen täytyy murtautua Arsenalin pelaavaan kokoonpanoon. Eurooppa-liigassa pelaaja on ollut oivassa vedossa, sillä kolmessa ottelussa on syntynyt kaksi maalia ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Eilisessä pelissä Belgradia vastaan Walcott jatkoi Jack Wilsheren syötön päällään Olivier Giroudille, joka teki tuosta ottelun ainoan maalin.

”Tietysti mm-kilpailut motivoivat. Ensin minun täytyy kuitenkin päästä pelaamaan säännöllisesti. Se on niin yksinkertaista.” Walcott kertoo.

”Minun täytyy ansaita pelipaikkani. Joten oli kyse Eurooppa-liigasta, Cup otteluista tai Valioliigasta, minun täytyy käyttää kaikki saamani mahdollisuudet hyväkseni. Vain silloin voin saada mahdollisuuden palata Englannin maajoukkueeseen.” Walcott tiedostaa.

Walcottia ei ole kutsuttu Englannin maajoukkueeseen hieman reiluun vuoteen. Pelaaja uskoo kuitenkin, että hänen 47 maaotteluaan voivat auttaa Gareth Southgatea ja tämän suhteellisen kokematonta joukkuettaan jatkossa.

Pelaaja myöntää olleensa ajoittain turhautunut vähäisten näyttöpaikkojen johdosta, mutta tietää olleensa aiemminkin vaikeassa paikassa joukkueessaan ja nousseensa sieltä takaisin.