MM-kisojen kuukauden mittainen taival saatiin eilen päätökseen, kun Ranska kaatoi finaalissa Kroatian maalein 4-2. Hyvin puolustusvoittoisella taktiikalla kisoissa pelannut Ranska näytti tehokkuutensa myös hyökkäyspelissä. Ranska oli kisoissa tasaisuuden lisäksi myös varmin joukkue ja ansaitsi voittonsa. Finaalin jälkeen valittiin myös kisojen parhaat pelaajat.
Kroatialainen tähtipelaaja Luka Modric pelasi erinomaiset MM-kisat. Hänet valittiinkin oikeutetusti kisojen parhaaksi pelaajaksi. Keskikentän maestro oli tärkeässä roolissa joukkueen kapteenina ja näytti loistavan syöttövalikoimansa myötä olevansa ehdottomasti yksi maailman parhaista, ellei jopa paras omalla pelipaikallaan. Modric teki kisojen alkulohkossa kaksi maalia. Matkalla finaaliin Kroatia tarvitsi kaksi rangaistuspotkukisan voittoa. Modric onnistui tekemaan maalin molemmissa kisoissa.
MM-kisojen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi valittiin Ranskan Kylian Mbappe. Nopeutensa ansioista Mbappe oli erittäin hyvä palanen manageri Didier Deschampsin pelikirjassa. Ranskalainen pääsi jatkuvasti vaarallisiin vastahyökkäyksiin ja maalinteossakin hän onnistui kisoissa neljästi. 19-vuotiaasta tuli samalla ensimmäinen teini-ikäinen MM-finaalissa maalinteossa onnistunut pelaaja sitten vuoden 1958 kisojen, jolloin Pele onnistui vastaavassa tempussa.
MM-kisojen paras maalivahti oli myös selvä valinta. Tämän kunnian sai Belgian maalivahti Thibaut Courtois, joka pelasi tasaisen varmasti ottelusta toiseen. Jordan Pickford tarjosi Englannin maalilla hyvän kilpailun. Voittajasta ei lopulta ollut kuitenkaan mitään epäselvää. Courtois päästi seitsemässä ottelussa vain kuusi maalia, pitäen maalinsa puhtaana kolmessa ottelussa.
MM-kisojen Golden Bootin, eli parhaan maalintekijän palkinnon voitti Englannin Harry Kane kuudella osumallaan.
Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom