Kroatia kaatoi Englannin MM-kisojen välierissä jatko-ottelussa 2-1. Kroatian maaleista vastasivat Ivan Perisic sekä Mario Mandzukic. Kaikesta huolimatta Kroatian ja mahdollisesti myös koko kisojen paras pelaaja on ollut joukkueen kapteeni Luka Modric. Modricin mukaan Englannin media aliarvioi heitä ennen ottelua.
”Todistimme kaiken erilaiseksi, mitä ihmiset puhuivat ennen ottelua. Etenkin englantilaisen median sekä tv-asiantuntijat. He aliarvioivat Kroatiaa tänään ja se oli suuri virhe”, Modric kertoi ITV:lle.
”Otimme vastaan kaikki nämä kommentit ja luimme niitä lehdistä. Sanoimme, että ok, tänään nähdään kuka on väsynyt. Kuten sanoin, heidän olisi pitänyt olla nöyrempiä ja kunnioittaa vastustajaansa enemmän. Siinä se.”
Englanti meni ottelussa aikaisin johtoon viidennellä peliminuutilla, mutta ottelun loppupuolella näytti siltä, että Kroatia hallitsee ottelua selvästi. Väsymyksestä ei ainakaan ollut tietoakaan kroatialaisten puolella. Modric pelasi jälleen loistavan ottelun vaikka ottelun hahmo olikin ensimmäisen maalin tehnyt Perisic.
Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom