Advertisement

Mohamed Salahin saama Vuoden maali -palkinto kaikkien aikojen farssi!

Maanantai-iltana Lontoossa järjestetyssä FIFA:n The Best -gaalassa palkittiin vuoden parhaat pelaajat.

Kroatialainen keskikenttäpelaaja Luka Modric valittiin itseoikeutetusti Vuoden miespelaajaksi. Modric päihitti äänestyksessä entisen seurakaverinsa Cristiano Ronaldon sekä Liverpoolin Mohamed Salahin.

Egyptiläisen Salahin hirmukausi ei riittänyt lopulta edes FIFPron Vuoden tähdistökentälliseen, mutta hänet palkittiin Puskas-palkinnolla, joka jaetaan pelaajalle, jonka maalia pidetään vuoden hienoimpana. Maalin voit katsoa alla olevasta twiitistä.

Tässä kohtaa herää kysymys, että mitä vi#*ua? Salahin maali kun ei ole edes hänen itsensä hienoin viime kaudelta – tai ei ainakaan omasta mielestäni.

Noh, Twitterin avattuani huomasin välittömästi, että tuhannet, jopa kymmenet tuhannet olivat kanssani samaa mieltä.

Mietin, että miten ihmeessä tämä oli mahdollista? Hetken asiaa pohdittuani ja Twitteriä selanneena tajusin, että palkintohan jaetaan fanien antamien äänien perusteella – mihin olisin siis voinut itsekin äänestämällä vaikuttaa.

Tässä kohtaa voitaneenkin todeta, että Salah voitti palkinnon ainoastaan ja vain siksi, että Vuoden maali -palkinto jaettiin fanien äänien perusteella. Egyptiläiset ovat selvästi tehneet kaikkensa maassa kuninkaan maineeseen nousseen Salahin hyväksi, ja se myös toi egyptiläiselle lohdutuspalkinnon.

Kaikki kunnioitus Salahille – pelaajalle, joka oli viime kaudella kenties jopa maailman paras pelaaja – mutta Vuoden maali -palkintoa hän ei olisi ansainnut.

Alla olevista twiiteistä voit katsoa, millaiset maalit jäivät ilman palkintoa – ansaittua sellaista.

https://twitter.com/RameshUtd/status/1044302676517781504