Advertisement

Moreno vastaa aiempaan kritiikkiin: ”Suljin heidän suunsa”

Viime kaudella sivuraiteelle Liverpoolissa ajautunut vasen laitapakki Alberto Moreno on aloittanut kuluvan sesonkinsa joukkueessaan mallikkaasti. Viime kaudella espanjalaispelaaja menetti avauksen paikkansa monikäyttöiselle James Milnerille, mutta kuluvan Valioliigakauden kuudesta ottelussa hän on pelannut neljässä ja ottamassa pelipaikkansa vakuuttavasti takaisin.

”Olen henkilökohtaisesti hyvin, hyvin iloinen siitä, miten asiat ovat edenneet”, Moreno kommentoi Sky Sportsin verkkosivuilla.

”Asiat olivat huonosti kesällä, ja monet sanoivat, että olisin lähdössä seurasta.”

25-vuotiaan Morenon epäiltiin menettäneen viime kaudella päävalmentaja Jürgen Kloppin luottamus. Hyvin laidaltaan nouseva puolustaja oli liian usein vaikeuksissa omassa kenttäpäädyssä.

Laitapuolustaja halusi taistella paikastaan joukkueesta, eikä ollut samaa mieltä lähtöhuhuistaan.

”Halusin pysyä Liverpoolissa ja taistella paikastani. Siinä oli mielentilani, kun tulin takaisin pre-seasonille”, Moreno sanoo.

Moreno on ollut kaikki kilpailut mukaan lukien avauskokoonpanossa kahdeksassa ottelussa tällä kaudella. Hän kertoo, että on täysin sitoutunut Liverpooliin.

”Tämä on joukkue, jota rakastan.”

”Mielestäni olen sulkenut niiden ihmisten suut, jotka sanoivat, että minun pitäisi lähteä.”

”Kun palasin pre-seasonille, kerroin Kloppille, että haluan jäädä. Hän oli hyvin vilpitön ja sanoi, ettei voi luvata minulle paikkaa avauksessa ja on hankkimassa uuden vasemman laitapakin”, Moreno kertoo.

”Sitten Andy Robertson saapui joukkueeseen, mutta Klopp rohkaisi minua työskentelemään kovasti ja katsomaan, miten asiat etenevät. Juuri niin olen tehnyt”, Moreno päättää.