Advertisement

Mourinho: Tottenhamia ei voi häiritä mestaruuspuheilla

Tänään nähdään odotettu ottelu Pohjois-Lontoosta, kun Tottenham ja Arsenal mittelevät kaupunginosan herruudesta Tottenham Hotspur Stadiumilla. Tottenham on ollut kaksi edellistä kierrosta Valioliigan kärkipaikalla, mikä on herättänyt paljon spekulaatiota joukkueen mestaruusmahdollisuuksista. Jose Mourinho on kuitenkin ajanut näitä puheita alas vertaamalla Tottenhamin ”pieneksi poniksi” mestaruustaistelun kannalta.

Mourinho ei ole hävinnyt kotiottelua Arsenalille ikinä ja derbyvoitto nostaisi joukkueen kärkipaikalle jo kolmatta viikkoa putkeen. Otteet Eurooppa-Liigassa eivät ole mairitelleet, mutta Valioliigassa joukkue on esiintynyt erinomaisesti. Portugalilaisluotsi haluaa kuitenkin pelaajiensa pysyvän keskittyneinä seuraavaan otteluun mestaruusvihjailuista huolimatta.

”Jos ulkopuolinen puhe on positiivista, meidän täytyy olla kärsivällisiä ja rauhallisia. Ei innostuneita. Jos puhe on negatiivista ja kriittistä, senkään ei pidä vaikuttaa meihin.”

”Meidän täytyy pysyä viileinä, olla tasapainoisia ja antaa aina kaikkemme. Kauden loputtua näemme, mihin se riittää.”

Mourinho lyttää myöskin yleisen ajattelutavan ja jatkumon, jossa vuoden vaihtuessa kärjessä oleva joukkue voittaa normaalisti myös mestaruuden.

”En välitä näistä yhteensattumista ja taikauskoista. Ne eivät ole minulle ollenkaan. Ei kiinnosta.”

Illalla nähdään, jatkaako Mourinhon ryhmä kärjessä. Suomen aikaa klo 18:30 alkava kamppailu ei varmasti jätä ketään kylmäksi eli lämmin katselusuositus kaikille!