Advertisement

Mourinholla loukkaantumishuolia ennen tärkeää Sevilla-ottelua

Manchester Unitedilla on keskiviikkona edessään tärkeä Mestarien liigan jatkokierroksen ottelu Sevillaa vastaan. United ei pääse valmistautumaan tuohon otteluun täysin parhaalla mahdollisella tavalla, sillä joukkueessa on useita avainpelaajia tällä hetkellä loukkaantuneena. Seuran manageri Jose Mourinholla on edessään vaikeita aikoja loukkaantumisten osalta juuri kauden kriittisessä vaiheessa.

Joukkue eteni FA Cupissa jatkoon voittaen Huddersfieldin lauantaina 2-0. Joukkueelta oli sivussa tuosta ottelusta loukkaantumisten takia Marcus Rashford, Antonio Valencia, Ander Herrera, Phil Jones, Marcos Rojo, Marouane Fellaini sekä Zlatan Ibrahimovic. Myös Paul Pogba oli sivussa ottelusta sairastumisen johdosta.

”En lepuuttanut ottelussa yhtään pelaajaa, joten kaikki käyttökelpoiset pelaajat olivat mukana”, Mourinho kertoi ottelun jälkeen.

”Toin mukana muutaman nuoren pelaajan kuten Ethan Hamiltonin sekä Angel Gomesin, jotka pelasivat eilen 90 minuuttia alle 23-vuotiaiden joukkueessa, sillä meillä ei ollut muita pelaajia käytettävissä.”

”Voimmeko saada pelaajia takaisin keskiviikoksi? Luulisin niin.”

”Rashfordilla, Herreralla ja Valencialla on mahdollisuus. Paul Pogban tilanteesta en vielä tiedä.”

”Marcos Rojolla, Phil Jonesilla, Marouanella ja Zlatanilla ei ole mitään mahdollisuuksia, joten meillä on hieman ongelmia kriittisessä vaiheessa kautta.”

”Tiedämme ottelusta tulevan vaikean, mutta tulemme antamaan kaikkemme siinä.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@Vaihtopenkkicom