Advertisement

Muistatko ajan, jolloin Messi ihaili Thierry Henryä niin paljon, ettei uskaltanut katsoa tätä silmiin?

Messi on nimi, jonka tuntee jokainen jalkapalloa vähemmän seuraavakin. ”GOAT”, sanoisi joku. Nuoremmalla väellä voi olla suorastaan vähän hämärän peitossa aika, jolloin Messi on ollut jotain muuta kuin absoluuttisiin huippuihin kuuluva elävä legenda.

Totta se kuitenkin on. Ainahan Messi oli tunnettu lupaus, mutta ei hänkään kävellyt menestykseen. Kun Arsenal-legenda Thierry Henry siirtyi Barcelonaan vuonna 2007, Leo oli vasta parikymppinen. Nyt Messi kertoo, ettei kyennyt edes katsomaan Henryä silmiin tämän tähtistatuksen takia.

”Tiesin kaiken, mitä hän oli saanut Englannissa aikaan. Päähäni oli rakentunut hänestä kuva, ja yhtäkkiä olimme samassa joukkueessa”, Messi kuvaa sitä, kuinka hänen leukansa melkein putosi lattiaan, kun hän ensi kertaa näki ”Titin” samassa kopissa. ”Tunnen kunnioitusta Henryä kohtaan. Rakastin hänen viimeistelyään. Se kaikki näyttää niin luonnolliselta ja sulavalta.”

Ranskalaisen Thierry Henryn prime-aika oli Arsenalissa, jossa hän voitti kaksi Valioliigan mestaruutta vuosina 2002 ja 2004. Vyöllä on myös maailmanmestaruus 1998 ja Mestarien liigan voitto juuri Barcelonassa vuodelta 2009.