Advertisement

Mystisen poissaolon syy selvisi – ManUn tuoreella pelaajahankinnalla koronavirus

Manchester Unitedin tuore puolustajahankinta Alex Telles debytoi viime viikolla Mestarien liigan ottelussa PSG:tä vastaan.

27-vuotias brassipelaaja esiintyi vahvasti PSG-ottelussa, mutta oli mystisestä syystä pois viime viikonlopun valioliigapelistä Chelseaa vastaan.

Tellesiä ei nähty Unitedin kokoonpanossa myöskään keskiviikon RB Leipzig -ottelussa, joka herätti entistä enemmän kysymyksiä laitapuolustajan tilanteesta.

Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjaer kertoi kuitenkin Leipzig-ottelun jälkeen, että Tellesillä on todettu koronavirustartunta, joka selittää brasilialaisen poissaolon.

– Telles on antanut positiivisen koronavirusnäytteen, jonka vuoksi hän on ollut poissa muutaman päivän ajan, Solskjaer kertoi.

– Hänellä ei ole oireita, hän on kunnossa, ja tulee pian takaisin.