Advertisement

Nähdäänkö Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ensi kaudella suomalaisväriä?

Huuhkajien luottopelaaja Robin Lod on tällä hetkellä ilman seuraa. Hänen sopimuksensa kreikkalaisen Panathinaikosin kanssa päättyi heinäkuun alussa ja Lod on näin ollen vapaa etsimään itselleen uuden seuran vapailla siirtopapereilla. Espanjalainen El Comercio-lehti kertoo Lodin käyvän parhaillaan neuvotteluita Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Sporting Gijonin kanssa. Asian vahvistaa myös kreikkalainen Gazzetta-julkaisu. 

Keskikentällä operoiva Lod on noussut sen tason pelaajaksi, että kysyntää löytyy muualtakin. Yhtenä vahvana vaihtoehtona on pidetty myös Hollannin pääsarjassa pelaavaa Feyenoordia. Lod vietti Kreikassa kaikkiaan kolme kautta. Panathinaikos oli lähellä myydä keskikenttäpelaajansa jo viime tammikuussa, sillä seura kärsii tällä hetkellä suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.

Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on viime vuoden joulukuusta lähtien huhuttu myös muun muassa Wolverhamptonin ja Derbyn joukkueisiin, joten siirto Englantiinkaan ei liene täysin mahdoton ajatus. Positiivisinta Lodin kannalta on se, että hän voi valita seuraavan seuransa vapaasti.

25-vuotias suomalainen teki viime kaudella Kreikan pääsarjassa pelaamissaan 30 ottelussa yhteensä viisi maalia.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom