Advertisement

Näkökulma: Emery on juuri sitä, mitä Arsenal tällä hetkellä tarvitsee

Arsenalin uusi manageri Unai Emery on kaikin puolin mielenkiintoinen hahmo. Espanjalaisella on saanut aiemmissa seuroissaan hyviä tuloksia aikaan. Arsenalin kannattajat olivat hyvin jakautuneita Wengerin suhteen tämän viimeisten vuosien aikana. Alkukosketuksen mukaan hieman samaa on havaittavissa myös Emeryn kohdalla.

Osa kannattajista vaikuttaisi pitävän Emery ratkaisuna, koska parempaakaan ei ole tarjolla. Kahdesta vuodesta PSG:n peräsimessä huolimatta, Emeryä ei pidetä täysin kirkkaimman kategorian managerina. Toisaalta Emery on pienilläkin resursseilla saanut hyvää tulosta aikaan.

Emeryn kahta vuotta PSG:ssa pidetään jossain määrin pettymyksenä. Väite on monella tapaa uskomaton, sillä kulunut kausi päättyi peräti triplaan. Ligue 1 -mestaruus, Ranskan Cupin mestaruus ja Liiga Cupin -mestaruus. Viime kaudella PSG voitti molemmat Cupit. Pettymyksen tuo varmasti Mestarien liiga. Tämä on PSG:ssa pakkomielle ja tämän tuomisessa Emery epäonnistui. Tämä ei ainakaan omasta mielestäni kuitenkaan tarkoita, että mies olisi epäonnistunut tehtävässään kokonaisuudessaan.

Sevillassa resurssit olivat hyvinkin rajalliset. Seurassa keskityttiin lahjakkuuksien kehittämiseen huippupelaajiksi. Kolmen kauden aikana Sevilla voitti peräti kolme Eurooppa-liigan mestaruutta putkeen. Tämä on erittäin merkittävä todiste managerin taktisesta osaamisesta.

Valenciassa mestaruudet jäivät saavuttamatta, mutta Emery onnistui johdattamaan seuran takaisin espanjalaiseksi suurseuraksi pienimuotoisen suvantovaiheen jälkeen. Valencialla oli myös paljon taloudellisia vaikeuksia, joten resurssit olivat myös siellä rajalliset. Emeryn alaisuudessa David Villa sekä David Silva puhkesivat lopulliseen kukkaan. Villa myytiin Barcelonaan ja Silva Manchester Cityyn. Tämä on puolestaan hyvin vahva merkki Emeryn osaamisesta pelaajakehityksessä.

Emeryn kertoo kannattavansa pallonhallintaan perustuvaa pelitapaa, jossa pallon menetettyä se pyritään prässäämään nopeasti takaisin omalle joukkueelle. Arsenalin pelaajat ovat tottuneet pelaamaan pallonhallintaan perustuvalla pelitavalla, mutta kova prässääminen on heille vieras aihe seurajoukkueessa. Valencia ja Sevilla erosivat hyvin paljon PSG:n joukkueesta. Kahdessa ensimmäisessä pelitapa oli selvästi enemmän vauhdikasta vastaiskupelaamista. Sen sijaan kova prässääminen näkyy joukkueen pelaamissa. PSG oli puolestaan Ranskassa se kovin seura, joten sillä pelitavasta näkyi myös pallonhallinta. Puolestaan prässipelaaminen ei niinkään, sillä tämä ei vaikuttanut sopivan osan PSG-pelaajien suosikkeihin.

Monesta lähteestä on luettavissa, että Arsenalissa joukkueen pelaajat olisivat vastaanottavaisempia Emeryn suosimalle prässipelaamiselle. Itse olen samaa mieltä. Pelaajat ovat tottuneet maajoukkueissa pelaamaan myös tällä tavalla.

Mikä sitten on paras anti, mitä Emery voi tuoda Arsenalille. Mielestäni se on ehdottomasti pikkutarkka suhtautuminen yksityiskohtiin. Tämän puuttuminen on paistanut Arsenalin pelaamisesta jo vuosia. Joukkueen pelaajilla näyttää liian usein olevan epätietoisuutta siitä, mitä missäkin tilanteessa kuuluisi tehdä. Tätä ongelmaa ei Emeryn valmennettavilla ole. He tietävät tarkkaan miten pelata missäkin tilanteessa.

Kuva: IBL.se

Toisaalta muutamat Emeryn valmennettavat ovat pitäneet tämän videopalavereita erittäin raskaina sekä taktisia harjoitteita puuduttavina ja pitkäveteisinä. Tässä voi piillä jonkinmoinen riski. Arsenalilla on kuitenkin lukuisia nuoria pelaajia, jotka ovat erittäin lahjakkaita. Sitten on paljon hyvän potentiaalin omaavia kokeneempia pelaajia, joiden otteet ovat ailahdelleet. Emery on ehdottomasti valmentaja, joka saa henkilökohtaisella valmentamisella parhaan potentiaalin ulos pelaajasta kuin pelaajasta. Tosin mikäli valmennettava on itse valmis ja halukas.

Emery painotti haastattelussaan kovaa työntekoa. Hän tuli tekemään kovaa töitä ja hän odottaa samaa valmennettaviltaan. Hän kertoi, ettei voi luvata mestaruutta. Hän kuitenkin lupaa kovaa työntekoa mestaruuden eteen.

Emeryn Englannin kielen osaamien on heikkoa. Se on alussa omanlaisensa haaste. Toisaalta joukkueessa on lukuisia pelaajia, jotka puhuvat joko Espanjaa tai Ranskaa. Näitä kieliä Emery puhuu sujuvasti. Englantia hän osaa välttävästi ja pystyy kommunikoimaan englanniksi. Puhuminen on vain verrattain verkkaista, ettei puoliaika välttämättä riitä kovin yksityiskohtaiseen jutusteluun. Emery lupaa kuitenkin panostaa Englannin kielen opiskeluun.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom