Advertisement

Näkökulma: Klopp on oikeassa – puheet mestaruuden peruuntumisesta koronan takia naurettavia

Liverpoolin on mahdollista sinetöidä äärimmäisen todennäköiseltä näyttävä mestaruus näillä näkymin huhtikuun alussa Cityä vastaan, vaikka mestaruusjunan raiteille ilmaantuikin pieni hidaste viikonloppuna. Nyt jotkut ovat väläytelleet, että näköpiirissä olisi myös huomattavasti suurempi este nimeltä COVID-19, koronavirus. Joidenkin mielestä se voisi peruuttaa mestaruuden. Ajatusta ovat esittäneet myös huomattavat urheilumediat kuten The Telegraph.

Päävalmentaja Jürgen Kloppin puntteja spekulaatiot eivät tutisuttaneet, kun hän otti aiheeseen kantaa joukkueen pressitilaisuudessa. Hän ei voinut uskoa, että Pool-fanit uhraisivat uhkakuville ajatustakaan. ”Ihan kiva satu, mutta Liverpoolin kannattajat eivät ole tarpeeksi hupsuja uskoakseen näitä juttuja”, Klopp latasi. Hän ihmetteli myös sitä, kuka Mestarien liigaa sitten pelaisi ensi kaudella. 

Toimituksessa asetutaan samalle kannalle. Kyllä, on totta, että kyseessä on vakava epidemia, johon on sairastunut maailmanlaajuisesti jo 90 000 ihmistä. Täytyy ottaa kuitenkin realiteetit huomioon, jotta voidaan välttyä turhalta pelottelulta: Euroopassa tapauksia on diagnosoitu noin 2400, joista jopa yli neljä viidestä Italiassa.

Päätelmiä ja varsinkin päätöksiä on tehtävä nykytiedon valossa, turhan isolla pensselillä maalaamisen sijaan. Perustelu, jonka mukaan terveys on vielä jalkapalloakin tärkeämpi asia, on tietenkin oikea, mutta jotain rajaa! On muitakin keinoja kuin perua koko kulunut sesonki. Tyhjille katsomoille pelaaminen on ankeaa, mutta varsinkin tässä vaiheessa kautta huomattavasti parempi vaihtoehto. Siihen on jouduttu menemään muun muassa Italiassa.

Entä löytyisikö keino laittaa kausi hetkellisesti jäihin viruksen kannalta kriittisimmillä hetkillä? Mitä tahansa muuta, kuin peruuttaa tulokset, joista suurin osa on ajalta, jolloin kukaan ei ollut edes kuullut ”Coronasta”, paitsi matsivirvokkeen muodossa. Tulevien tapahtumien, kuten olympialaisten ja EM-kilpailujen, osalta aika näyttää, mitä tulee tapahtumaan, mutta tulevien tapahtumien peruminenkin on kaikessa radikaaliudessaan aivan eri asia kuin osittain jo menneiden tapahtumien peruminen.

Ei tarvitse olla joukkueen fani sanoakseen, että tämä olisi ennenkuulumattoman raju tapa viedä Poolilta sen ensimmäisen mestaruus pois, ja siksi yhdymme vahvasti Kloppin kommentteihin. Tietenkin voimme jälleen puhua vain tämänhetkisestä tilanteesta: kuka tietää, miten tauti leviää lähiviikkoina? Eikä kentilläkään ole vielä kaikkea ratkaistu. Voiko valmentaja pahempaa ”jinxausta” tehdäkään, kuin puhua mestaruudesta varmana asiana?