Huuhkajien hyökkääjän Teemu Pukin sopimus Tanskalaisen Bröndby IF:n kanssa päättyi tänään. Uudeksi seurakseen Pukki on valinnut Englannin mestaruussarjassa pelaavan Norwich Cityn. Valinta oli kaikin puolin mielenkiintoinen niin pelaajan itsensä, kuin Huuhkajienkin kannalta. Ottajia Pukille olisi löytynyt eurooppalaisista pääsarjoistakin, mutta Mestaruussarja on kaikesta huolimatta erittäin kova sarja. Jopa kovempi kuin suurin osa juuri mainituista pääsarjoista.
Minkälaiseen ympäristöön Pukki sitten on matkalla? Norwich sijaitsee noin 190 kilometrin päässä Lontoosta. Seura putosi Valioliigasta Mestaruussarjaan keväällä 2016. Toissakaudella se jäi nousukarsinnoista 10 pisteen päähän, ollen tuolloin sarjassa kahdeksas. Viime kaudella joukkue ylsi vasta sijalle 14 ja ero karsintoihin oli peräti 15 pistettä.
Entisenä Valioliigaseurana Norwichin taustat ovat kunnossa. Se on järkevästi johdettu seura, joka ei ole yrittänyt ostaa menestystä rahalla, jota sillä ei ole. Seuran puitteet harjoituskeskuksia myöten ovat ensiluokkaista, joten olosuhteet Pukilla on uudessa seurassaan kohdallaan.
Norwich teki viime kaudella vain 49 maalia ja tällä se oli tehdyissä maaleissa sarjan kuudenneksi heikoin. Sanomattakin on selvää, että Pukki on hankittu seuraan tekemään maaleja. Pukin vuodet Tanskassa olivat hyviä. Hän teki kaikki kilpailut huomioiden Tanskassa 72 osumaa 164 ottelussa.
Norwichin päävalmentaja Daniel Farke kehui seuran sivuilla pelaajan liikkumista viisaaksi. Pukki pystyy tekemään juoksuja vastustajan puolustuksen selustaan ja juuri tällainen pelaaja Norwichilta on puuttunut.
Norwichin paras maalintekijä viime kaudella oli James Maddison 14 osumallaan. Maddisson myytiin kuitenkin Valioliigassa pelaavaan Leicesteriin, joten Pukin rooli uudessa seurassa maalintekijänä korostuu entisestään. Seurasta löytyy hyökkäysosastolta tällä hetkellä portugalilainen Nélson Oliveira. Oliveira teki viime kaudella kahdeksan maalia, joten Pukki saa taistella peliajasta tosissaan. Kolmas vaihtoehto hyökkäykseen on Dennis Srebeny, joka siirtyi seuraan lainasopimuksella 2. Bundesliigaseura Paderbornista.
Norwich kuuluu seuroihin, joka asettaa jokaisena Mestaruussarjakautena tavoitteekseensa nousun Valioliigaan. Mikäli joukkue pelaa Valioliigassa, tavoitteena on säilyminen. Norwich antaa Pukille hyvät mahdollisuudet pelata nousua tavoittelevassa joukkueessa. Erot Mestaruussarjassa ovat hyvin marginaaliset. Tästä on hyvänä esimerkkinä muun muassa Reading, joka toissa kaudella taisteli nousukarsintojen finaalissa ja viime kaudella se taisteli putoamista vastaan.
Palasten loksahtaessa kohdalleen, mikä tahansa seura voi taistella noususta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Norwich ei kuulu näiden poikkeusten joukkoon. Norwich voi tarjota Pukille luonnollisen väylän Valioliigaan. Helppoa se ei tule olemaan, mutta kaikki mahdollisuudet siihen on.
Mestaruussarja antaa Pukille mahdollisuuden pelata erittäin kovatasoista ja tasaista sarjaa. Onnistuessaan Pukki voi nousta pelaajana uudelle tasolle, joka auttaa ehdottomasti myös Huuhkajia. Pukille oli tarjolla rahakas tarjous Kreikasta, mutta hän valitsi selvästi pelillisen haasteen Englannista. Pukilla on myös kaikki edellytykset onnistua Norwichissa. Vaikka Norwich tavoittelee nousua, paineet seurassa eivät ole samankaltaiset kuin vaikkapa Aston Villassa, jolle nousu takaisin Valioliigaan on pakkomielle.
Uuden kauden alkuun on enää reilu kuukausi ja mielenkiinnolla jäädään odottamatta, miten Pukki-Party käynnistyy saarivaltakunnassa.
Kuvat: Jani Karlsson
Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom