Advertisement

Näkökulma: Solskjaer ei palauta Manchester Unitedia huipulle

Manchester Unitedin alkukausi on ollut todella vaikea ja peliesitykset ovat olleet surkeita. Siitä huolimatta seuran kannattajat jaksavat viikko toisensa jälkeen pettymyksen hetkellä tsempata itseään sekä toisiaan luomalla uskoa paremmasta huomisesta. Se on kuitenkin kaukainen haave, sillä manchesterilaisseuran suunta on jyrkässä alamäessä, eikä kelkkaa käännetä ilman radikaaleja toimenpiteitä. Sunnuntain nolo vierastappio Newcastlea vastaan olikin monelle kannattajalle viimeinen niitti, ja Ole Gunnar Solskjaerille alettiin vaatia potkuja.

Puolustuspeli toimii, hyökkäyspeli ei

Manchester Unitedilla oli viime kaudella suuria ongelmia puolustuspelinsä kanssa, mutta alkukaudesta se on ollut ainoa osa-alue, jossa parannusta viime kauteen verrattuna on ollut havaittavissa. Puolustuspelaamiseen ei ole juurikaan muutoksia tehty, mutta kesähankinnat Harry Maguire ja Aaron Wan-Bissaka ovat tuoneet varmuutta manchesterilaisseuran takalinjoille. United onkin päästänyt kahdeksassa valioliigaottelussaan vain kahdeksan maalia – sarjan neljänneksi vähiten.

Hyökkäyspelaamisessa on ollut kuitenkin suuria ongelmia. United on tehnyt Valioliigassa ainoastaan yhdeksän maalia, joista neljä syntyi kauden avausottelussa Chelseaa vastaan. Seitsemään viime otteluun on siis syntynyt vain viisi maalia. Juuri tästä syystä manchesterilaisseura on sarjassa vasta sijalla 12. Oikeastaan nähdyn kaltaisella hyökkäyspelaamisella ei ansaitsisi olla sarjassa niinkään ylhäällä.

Tilastot karmeaa luettavaa

Solskjaer on toiminut Unitedin managerina nyt kymmenen kuukautta. Alkukiiman ja norjalaisluotsin virallisen manageripestin julkaisun jälkeen United on taapertanut syvemmällä kuin koskaan aiemmin valioliigahistoriansa aikana. Solskjaer on toiminut seuran virallisena managerina 17 valioliigaottelussa, joista pisteitä on kertynyt vain 17 – Valioliigan kolmanneksi vähiten. Karu totuus on myös se, että manchesterilaisseuran verivihollinen Liverpool on kerännyt samalta aikaväliltä saman verran voittoja kuin United pisteitä.

Summa summarum

Jo ennen kauden alkua Unitedin yllä leijui tummia pilviä, koska joukkue lähti kauteen todella kapealla ja nuorella pelaajamateriaalilla. Useat avainpelaajien loukkaantumiset ovat aiheuttaneet entisestään päänvaivaa Solskjaerille, mutta norjalainen ei voi piiloutua näiden asioiden taakse. Fakta on se, että Unitedilta puuttuu täysin pelillinen identiteetti, eikä pelaajat tunnu tietävän mitä kentällä tulisi tehdä. Hyökkäyspelissä ei ole minkäänlaista tolkkua. Pallolliselle ei tarjota apua, vaan pelaajat karkaavat linjojen taakse piiloon, ikään kuin pakenisivat vastuuta. Koska kukaan ei tunnu tietävän mitä hyökkäyspäässä pitäisi tehdä, lähes jokainen hyökkäys päättyy toivottomaan yksilösuoritukseen tai keskitykseen. Lähes jokainen pelaaja myös alisuorittaa, koska joukkueella ei tunnu olevan selkeää pelisysteemiä. Kaikesta tästä syyttävä sormi osoittaa Solskjaeria.

On selvää, että Solskjaer tarvitsee aikaa kasata oman näköisensä joukkueen, mutta onko norjalainen sittenkään oikea mies palauttamaan Unitedia huipulle? Mielestäni ei.

Solskjaerin kokemattomuus ja taktisen puolen puutteet ovat käyneet ilmi ja on todella haastavaa nähdä, että manchesterilaisseura ottaisi isoja harppauksia kohti huippua norjalaisen alaisuudessa.

Maajoukkuetauon jälkeen United kohtaa kotonaan Liverpoolin. Unitedin ex-manageri Jose Mourinho sai joulukuussa 2018 potkut manchesterilaisjoukkueen hävittyä veriviholliselleen. Solskjaer saattaa kokea saman kohtalon. Norjalainen on tähän mennessä saanut paljon anteeksi seuralegenda-statuksen ansiosta.