Advertisement

Näkökulma: Valioliiga on käymässä tylsäksi – mestaruus ratkaistaan taas kahden joukkueen kesken

Kuva: TT, Dave Thompson

Valioliigakautta 2019-20 on takana kolme ottelukierrosta, mutta jo tässä kohtaa kautta voidaan todeta, että valioliigamestaruus tullaan ratkaisemaan Manchester Cityn ja Liverpoolin välillä.

Valioliigamestaruutta viime kauden päätteeksi juhlinut Manchester City ja kakkoseksi sijoittunut Liverpool olivat jo viime kaudella täysin ylivoimaisia jättäen kolmanneksi sijoittuneen Chelsean 25 pisteen päähän. Viikonloppuna pelattu kolmas ottelukierros osoitti sen, että tänä vuonna piste-erot voivat olla samaa luokkaa.

City ja Liverpool ovat pelillisesti rutkasti muita kärkikuusikon joukkueita edellä, mutta suurimman eron muihin nähden kaksikko tulee repimään rutiinillaan.

Sekä Manchester United että Tottenham hävisivät molemmat viikonloppuna kotikentällään Valioliigan häntäpään joukkueille. Vastaava tilanne tullaan näkemään vielä useaan otteeseen tällä kaudella niin Unitedin, Tottenhamin, Chelsean kuin myös Arsenalin toimesta. Sitä ei kuitenkaan tulla näkemään Cityltä taikka Liverpoolilta kuin aniharvoin, sillä tämä kaksikko pystyy huononakin päivänä kääntämään ottelut voitoikseen.

Ja sitten pelillisiin asioihin. Viikonlopun odotetuin ottelu pelattiin Anfieldilla, jossa kohtasivat ainoat puhtaan pelin joukkueet, Liverpool ja Arsenal. Ennakkoon suht tasaiseksi kaavaillusta ottelusta muodostui lopulta todella yksipuolinen näytös, kun Liverpool oli täysin suvereeni. Liverpool pelasi organisoidusti joukkueena, kun taas Arsenalin pelaajat näyttivät kentällä yksinäisiltä lampailta, jotka eivät tienneet mitä pitäisi tehdä.

Ottelun jälkeen tuli jopa hieman masentava fiilis siitä, kuinka tylsäksi Valioliiga on käymässä. City ja Liverpool ovat niin paljon muita kärkikuusikon joukkueita edellä, että muilla ei ole mitään palaa taistella mestaruudesta – ei vielä moneen vuoteen.

Espanjan La Ligaa pidettiin tämän vuosituhannen alussa tylsänä sarjana, koska FC Barcelona ja Real Madrid ratkaisivat keskenään mestaruuden vuodesta toiseen. Samaan suuntaan ollaan menossa nyt Valioliigassa, koska City ja Liverpool ovat tällä hetkellä liian hyviä.

Syyttävä sormeni osoittaa nelikkoon Chelsea, Tottenham, Arsenal ja Manchester United. Miksi tämä nelikko on päästänyt eron repsahtamaan näin suureksi? Mitä näissä seuroissa tehdään niin pahasti väärin, että tasoerot kärkeen vain kasvavat vuosi vuodelta, vaikka jokainen näistä seuroista vilisee maailmanluokan pelaajia? Vai ovatko Pep Guardiola ja Jurgen Klopp niin loistavia managereja, että saavat joukkueestaan niin paljon enemmän irti, kuin esimerkiksi Mauricio Pochettino Tottenhamista tai Unai Emery Arsenalista?

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Ainoa varma asia on se, että valioliigamestaruudesta taistelee tänäkin vuonna vain City ja Liverpool. Tottenham, Man United, Arsenal ja Chelsea taistelevat pääsystä Mestarien liigaan.