Advertisement

Näkökulma: VAR on myrkkyä katsojille ja pilaa jalkapalloa lajina

VAR sitä VAR tätä. VAR-järjestelmä, joka antaa erotuomarille mahdollisuuden videotarkastuksiin, on noussut jalkapallomaailman puhutuimmaksi aiheeksi. Käytännössä se on täysin ymmärrettävää, koska VAR on täysin uusi juttu jalkapallossa, mutta huolestuttavaa on se, että videotarkastukset vievät kaiken huomion itse pelistä.

Tänä kesänä pelataan lukuisia maanosien mestaruusturnauksia (Afrikan mestaruuskisat, Copa America, Gold Cup) sekä naisten jalkapallon MM-kisat. Naisten MM-kisoja en ole seurannut kuin muutaman ottelun, mutta päivittäin törmään somessa uutisiin, joissa reippaasti yli puolessa on mainittu otsikossa sana VAR. Klikkaan uutisen mielenkiinnosta auki, jotta tiedän mitä häsmäkkää siellä nyt taas on ollut. Ja joka ikinen kerta huoleni VAR:ia kohtaa kasvaa. Välillä on maalivahti liikahtanut rangaistuspotkussa puoli milliä eteenpäin ennen laukausta ja rankkari on uusittu, välillä on maali ensiksi hyväksytty, sitten hylätty ja vielä sen jälkeen muutettu tuomio alkuperäiseksi, eli maali on hyväksytty.

Tähän mennessä erikoisin näkemäni tuomio tapahtui viime kaudella Italian Serie A:ssa SPAL:in ja Fiorentiinan välisessä ottelussa. SPAL siirtyi ottelussa 2-1 -johtoon, kun ottelua oli takana 74. peliminuuttia. Hetken päästä maali hylättiin, koska SPAL oli 35 sekuntia ennen maaliaan rikkonut omalla rangaistusalueellaan, josta tuomittiin VAR-tarkastuksen jälkeen rangaistuspotku Fiorentiinalle. SPAL:in 2-1 -johto muuttui silmänräpäyksessä 1-2 -tappioasemaksi. Ja kyllä, jos rankkarin arvoisesti rikotaan rangaistusalueen sisällä, pallo kuuluukin viedä 11-metriin. Mutta ne tuomiot on tehtävä välittömästi, eikä 35 sekuntia myöhemmin.

Mutta miksi nämä jatkuvat videotarkastukset sitten ärsyttää, vaikka tuomio olisi tarkastuksen jälkeen oikea? Syy on selkeä: katsojat.

Jokainen jalkapallofani tietää sen fiiliksen, kun suosikkijoukkue tekee maalin ja pääset purkamaan hyvän olon tunnetta tuulettamalla. Nykyään voit tuntea sen samasta maalista kenties jopa kolmesti, tai sitten se riemu voikin muuttua käden käänteessä pettymykseksi. VAR aiheuttaa sen, ettet voi olla enää varma maalin hyväksymisestä ennen kuin pallo on viety keskipisteelle ja vastustaja on potkaissut pallon peliin. Et voi siis enää rennosti tuulettaa maalin syntymistä, vaikka linjatuomarin lippu pysyisi alhaalla ja erotuomari näyttäisi kädellään keskiympyrään. Pahimmassa tapauksessa odotat kymmenen minuuttia ratkaisua siitä, hyväksytäänkö maali vai ei.

Tämä herättää kysymyksen siitä, onko tuomareilla enää mitään käyttöä kentällä, kun tilanne kuin tilanne voidaan tarkistaa videolta. Ainakaan linjatuomareilla ei ole enää minkäänlaista roolia pelissä, koska VAR:in tulon myötä heitä on ohjeistettu pitämään lippu alhaalla, elleivät he ole pomminvarmoja pelaajan paitsioasemasta.

VAR:issa on paljon hyviä puolia, mutta huonoja on silti enemmän. Jatkuvat videotarkastukset ovat kuin mainoskatko kesken hyvän elokuvan. Ne tekevät katsomisesta puuduttavaa ja vievät jalkapalloa lajina huonompaan suuntaan.

Toivottavasti tämä kaikki johtuu kuitenkin vain ”alkukankeudesta” ja VAR mukautuu paremmin jalkapalloon vuosien saatossa. Itse kuitenkin odotan tulevaa valioliigakautta hieman pelonsekaisin tuntein. Aika näyttää jääkö oma suosikkijoukkueeni VAR-tarkastuksista plussan vai miinuksen puolelle kauden aikana. Ja vaikka jäisi plussan puolelle, en pidä silti VAR:ia juuri minään.

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!