Advertisement

Napoli isännöi Arsenalia – Kestääkö pohjoislontoolaisten kahden maalin johtoasema?

Eurooppa-Liigan välieräjoukkueet ratkeavat tänä iltana, kun vuorossa on puolivälierien toiset ja ratkaisevat osaottelut. Stadio San Paololla Napoli saa vastaansa Arsenalin.

Napoli aloitti europelinsä Mestarien liigasta, mutta jäi oman lohkonsa kolmanneksi ja putosi maanosan kakkoskilpailuun. Eurooppa-Liigassa joukkue on pudottanut jatkosta sveitsiläisseura Zurichin sekä itävaltalaisen Salzburgin, mutta tie uhkaa päättyä puolivälieriin. Arsenal nimittäin vei joukkueiden välisen avausosan lukemin 2-0 ja otti vahvan kiinnityksen jatkopaikasta.

Avausosan tulos ei vielä katastrofi ole, mutta tapa, jolla tappio tuli, oli huolestuttava. Napoli oli alakynnessä lähes koko ottelun ja joukkue oli kaukana siitä tasosta, millä se pelasi esimerkiksi Liverpoolia vastaan Mestarien liigan lohkovaiheen viimeisessä ottelussa. Kotiyleisönsä edessä Napoli tulee taatusti parantamaan, mutta mikäli Arsenal tekee yhdenkin maalin, on Napolin onnistuttava maalinteossa peräti neljä kertaa.

Napolin kokenut italialaisluotsi Carlo Ancelotti kuitenkin uskoo, että hänen miehistönsä europelit jatkuvat myös tämän illan jälkeen.

”Olen varma, että Napoli tarjoaa erinomaisen peliesityksen ja uskon, että voimme tehdä sen [edetä jatkoon]”, Ancelotti sanoi lehdistötilaisuudessa.

”Joukkueelta vaaditaan kolme asiaa: rohkeutta, jota en nähnyt paljoakaan ensimmäisessä osassa, varsinkaan ensimmäisellä puoliajalla, älykkyyttä, jota näimme toisella puoliajalla Englannissa, ja sydäntä, jonka täytyy näkyä peliesityksessämme.

”Meidän on käytettävä tämä mahdollisuus hyväksemme. San Paolon poikkeuksellinen tunnelma auttaa meitä varmasti. Olemme ainoa italialainen joukkue, joka on edelleen Euroopassa ja haluamme jatkaa tässä kilpailussa.”

Napolin ja Arsenalin välinen ottelu käynnistyy tänä iltana kello 22. Ottelua voit seurata suorana lähetyksenä CMore Sport -kanavalta sekä CMoren suoratoistopalvelusta