Advertisement

Nathaniel Clyne vielä pitkään sivussa

Kun Mestarien liigan lohkovaiheeseen selvinneiden joukkueiden pelaajalistat kyseiseen kilpailuun julkistettiin eilen, yksi huomiota herättäneistä asioista oli oikean laitapakin Nathaniel Clynen puuttuminen Liverpoolin listalta. Hän loukkasi selkänsä Liverpoolin kesän ensimmäisessä harjoitusottelussa Tranmerea vastaan heinäkuussa ja on ollut sivussa siitä lähtien. Nyt Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on vahvistanut viimeistään eilen heränneen epäilyksen, ettei Clyne ole palaamassa pelikentälle vielä aivan lähiviikkoina.

”Nathaniel tekee kovasti töitä kuntoutuksessaan ja me olemme pitäneet hänen kehitystään tarkasti silmällä, mutta todellisuus on se, että tulee menemään vielä jonkin verran aikaa ennen kuin hän palaa takaisin ja on valittavana ottelumiehistöön”, Klopp sanoi Liverpoolin verkkosivuilla. ”Minulle on kerrottu, että siinä tulee menemään kauemmin kuin vain muutama viikko, joten jatkamme tilanteen tarkkailua ja arvioimista. Oli melkoisen varmaa, että hän ei olisi ollut saatavilla valtaosaan Mestarien liigan lohkovaiheen otteluista. Jos olemme tarpeeksi onnekkaita ja olemme mukana UEFA:n kilpailussa vielä uuden vuoden puolella hänet voidaan lisätä ryhmään silloin.”

Liverpoolin Valioliigan pelaajaryhmään Clyne on nimetty, joten täysin ilman pelejä hänen ei tarvitse olla, mikäli hän kuntoutuu ennen tammikuuta. Clynen loukkaantumisen tuomaa kolausta lievittää nuorten pelaajien esiinmarssi hänen pelipaikalleen. Alkukaudella minuutit oikean laitapuolustajan tontilla Liverpoolissa ovat jakaneet seuran oma kasvatti, 18-vuotias Trent Alexander-Arnold sekä 20-vuotias Joe Gomez.

”Lääkintäryhmämme on erittäin tyytyväinen siihen, kuinka hän on vastannut tähän loukkaantumiseen ja Nathaniel on näyttänyt erittäin vahvaa asennetta kun ottaa huomioon, ettei hän ole yleensä tottunut olemaan loukkaantuneena sivussa” Klopp sanoi. ”Positiivista meidän kannaltamme on se, miten Joe ja Trent ovat nousseet esiin ja tarttuneet mahdollisuuteensa kiinni.”